Ihan selkeyden vuoksi, nämä kirjat ovat siis osa DC:n vuoden 2011 New 52 -uudelleenlanseerausta, jossa kaikki entinen heitettiin romukoppaan ja aloitettiin alusta 52:lla lehdellä. Tarkoitus oli tietenkin jälleen kerran selkeyttää kenttää ja tuoda mukaan uusia lukijoita, joiden ei tarvitse tietää kaikkea aikaisemmin tapahtunutta. Tämänhän on ollut tyypillistä DC:lle jo iät ja ajat.

Vaikka New 52 saikin paljon kritiikkiä naispuolisten supersankarien käsittelystä, on pakko sanoa, että näissä kahdessa kirjassa esiintyy parikin kipakkaa ja kiinnostavaa naista, jotka tosin eivät ole supersankareita. Sekä nimikkosankarin, Animal Manin eli Buddy Bakerin vaimo Ellen, tämän äiti että Swamp Thingin vaimo Abby ovat tavallisia ihmisiä, jotka toimivat sen mukaisesti. Juuri tällaisia hahmoja haluankin sarjakuvissani nähdä yksiulotteisten kiiltokuvien sijaan.

Nämä kaksi kirjaa keräävät uuden Animal Man -lehden ensimmäiset tusinan lehteä, joten tarina jää pahasti kesken. Jälleen kerran ollaan pelastamassa maailmaa, kun sen tasapaino lähtee heittämään. Tätä seikkailua enemmän minua kiinnosti kuitenkin se tapa, jolla kaikki tarinan hahmot kuvattiin paljon perinteisiä supersankareita inhimillisimmiksi. Siinä välissä, kun turhaudun johonkin hahmoon, koska hän toimii mielestäni väärin, ollaan saatu aikaiseksi juuri se mitä pitikin. Sillä niinhän sitä oikeastikin käy. :)

Animal Man ei ole minulle kovin tuttu aikaisemmista lukemiskokemuksista, mutta tämä uudistuskierros mahdollistaa häneen tutustumisen varsin hyvin. Lisäksi olen varsin taitava lukemaan näitä sarjakuvia, vaikka en tiedäkään kaikkea ennen tapahtunutta. Yleensä selviän aika hyvin ihan perustiedoilla. Tässä tapauksessa asiaa auttaa se, että tarina nivoutuu yhteen Swamp Thingin kanssa, johon olenkin sitten tutustunut paljon syvällimemmin.

Kiinnostavaa sarjakuvaa siis, vaikka vaikea sanoa mitään lopullista, kun tarina jää kesken. Ehkä onnistun jossain välissä kohtaamaan kirjastosta myös seuraavan osan tai pari.

Wikipediassa

DC:n wikissä