Tämä on löyhästi DC Comicsin Hellblazer-sarjakuvaan pohjaava leffa. Löyhästi tarkoittaa sitä, että alkuperäisistä sarjakuvista on lainattu teema ja päähenkilön nimi ja siihen se melkein sitten jääkin. :p Mutta jos on valmis antamaan tuon anteeksi, leffa on minusta varsin hyvä, jos pitää kauhu/actionistä. Mikään Manaaja se ei ole, mutta ok pätkä kuitenkin.
Jos lähtee vertaamaan leffaa sarjakuvaan, ensimmäisenä tulee mieleen, että sarjakuvassa oli huomattavasti enemmän filosofiaa ja vähemmän actioniä. Tämä ei itse asiassa yllätä ollenkaan, sillä vaikka Hellblazer:ssä on jossain määrin myös actioniä, se, kuten suurin osa muustakin DC Comicsin Vertigo-tuotantolinjan julkaisuista, tähtää (nuorille) aikuisille, ei teineille. Valitettavasti nykyään ei ilmeisesti Hollywoodissa saa tehdä edes kauhuleffaa, jossa ei olisi reippaasti nyrkkitappeluita, joten alkuperäistä on seurailtu vain löyhästi.
Silti, jos ei turhaan vertaile lopputulosta inspiraation lähteeseen, Constantine toimii kyllä elokuvana, eikä juonessa ole demonin mentäviä aukkoja. Alkuakin voi pitää kunnianosoituksena Manaajalle, jos haluaa. Ja minusta on vain hyvä, että omahyväinen enkeli saa lopussa turpaansa, vaikkei se siitä paljoa opikaan... :p Eli pidin leffasta teatterissa ja pidän siitä yhä DVD:lläkin.
Constantine viralliset sivut
Ajatuksia
Mitä tulee leffan herättämiin ajatuksiin, aihepiiri johtaa auttamatta hyvään, pahaan ja siihen, onko Jumala tai kuoleman jälkeinen elämä olemassa. Hyvä ja paha ovat periaatteissa opittuja käsitteitä, mikä johtaa siihen, että se mikä on minusta pahaa, ei välttämättä ole väärin jossain toisessa kulttuurissa. No, minusta tärkeintä on kuitenkin se, että tekee niin kuin itsestä tuntuu sopivalta, kunhan se ei satuta muita.
Jumala taas, no tässä olen vaihtelevaa mieltä. Joskus tuntuu, ettei jotain näin monimutkaista voisi olla olemassa ilman arkkitehtiä. Toisaalta, sitten tulee taas niitä päiviä, jolloin luen liikaa uutisia ja totean, että jos Jumala on olemassa, hän saa minulta pitkät, jos ei viitsi ottaa tämän enempää vastuuta luomisistaan. Kaiken kaikkiaan ainoa asia, josta olen tällä rintamalla varma, on se, että en varmuudella tiedä mitään.
Kuolema ja kuoleman jälkeinen elämä, sepä puolestaan on viimeinen ja suurin elämän mystereistä. En pelkää kuolemaa, mutta en silti ajatellut tieten tahtoen kuolla ennen kuin ehdin näkemään seuraavankin vuosisadan, jos se minusta on kiinni. ;) Jos kuolema on loppu, eikä sen jälkeen seuraa mitään, no sitä nyt ei pahemmin kannata pelätä, koska kun se sitten tapahtuu, en ole enää maisemassa valittamassa asiasta, right? Jos kuoleman jälkeen on elämää, mikäs sen hauskempaa. Uusi kokemus sekin, katsotaan mitäs sitten tapahtuu.
Kristinuskon sanomasta olen sitä mieltä, että jos käy ilmi, että suurin osa koskaan eläneistä ihmisistä on helvetissä tai kiirastulessa siksi, että kukaan ei huomannut kertoa ennen kuin pari tuhatta vuotta sitten miten se vältetään ja sittenkin vain yhdelle ihmisjoukolle... No, se nyt ei vain minusta ole reilua peliä. Jos olen kuitenkin suurimman osan aikaa tehnyt parhaani ollakseni hyvä ihminen jne. Plus tietenkin se, että kristinuskojakin on useampaa sorttia, eikä mitään varmuutta mikä niistä on se oikea, jos mikään. Minua harmittaa monesti se, että usko sekoitetaan niin usein järjestäytyneeseen uskontoon, kun niillä ei välttämättä ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa.
Loppujen lopuksi ainoa tapa saada oikeasti tietää kuka on oikeassa, on kuolla, eikä siitäkään voi olla varma. Meillä on tapana olettaa, että kaikki mysteerit paljastuvat kuoleman jälkeen, mutta eihän siitäkään ole mitään takeita. Voi olla, että astelemme kuoleman jälkeiseen elämään ihan yhtä ummikkoina kuin olimme eläessämme, mistä sen tietää?
keskiviikko, 7. syyskuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.