Pieni sivuhuomio mahdollisille lukijoilleni, joista joku ehkä ihmettelee outoa kommentointi tapaani. Ehdin tuskin koskaan katsomaan mitään telkkarista silloin kuin se tulee. Sen sijaan pistän kaiken aina nauhalle ja katson kun ehdin...hyvällä onnella vielä samalla viikolla. Tänään olen esim. katsonut kaiken mitä eilen tuli telkkarista. Sen lisäksi olen tänään kirjoitellut parista sarjakuvasta, jotka meinasin jo unohtaa mainita (my bad...), ja eilen näkemästäni leffasta. Ja lukenut viisi lukua Axis-trilogian vikaa kirjaa, siltä varalta, että joku erehtyisi luulemaan, että katsovan telkkaa ja luen sarjiksia. Raportoin trilogiasta jo aikaisemmin kahden ekan kirjan perusteella, mutta vika kirja on nyt puolivälissä. Kunhan pääsen siitä yli, siirryn seuraavaan sängyn alla odottavaan teokseen. (Varastoin lukemista odottavat kirjat aina sängyn alle...)

Muuten on ollut mukavaa, paitsi että alan kärsiä tämän päivän osalta aikamoisesta informaatioähkystä. Saunan jälkeen odottaa onneksi vähän kevyempää vaihtelua: aamupäivän Lois&Clark ja McGyver. :) Juu, en minä niitäkään katsonut livenä, vaikka teoriassa olisin varmaan voinut. Käytännössä siivosin silloin. Kun on tottunut siihen, että voi aina kelata mainosten ohi, sitä kaipaa, jos joskus tuleekin katsottua jotain suorana. Sitä paitsi, sain kerrankin inspiksen siivota juuri silloin, kun olin suunnitellutkin siivoavani ja eihän sellaista voi jättää käyttämättä. Yleensä siivoamisinspis iskee ainoastaan puolilta öin sellaisina päivinä, jolloin seuraavana aamuna pitää herätä ennen auringonnousua sekä silloin kun pitäisi lukea tenttiin. Ja nykyään minulla ei juuri tenttejä ole, kun menin ja valmistuin.

No jaa, huomisiin. Ostin jo hyvissä ajoin alkuviikosta liput huomiselle Tennarissa näytettävään Liikkuvan linnan japaninkieliseen näytökseen ja Ghost in the Shell 2: Innocense japaninkieliseen näytökseen, joten pääsen viimeinkin raportoimaan animesta täällä. Hyviä öitä!