Vaikka tämä on tullut telkastakin vaikka kuinka monta kertaa, olen jotenkin aina onnistunut missaamaan sen, joten tällä kertaa otin oikein asiaksi katsoa leffan.

Olihan se ihan hauska ja monta kivaa pikkujuttua bongasin, mutta kokonaisuutena... Sellainen feel good- leffasta, jonka katsomisesta tulee hauska olo, jos muistaa kääntää todennäköisyysmittarin pois päältä. Jälkikäteen leffasta muistaa monia hauskoja pikkujuttuja, mutta ei sen ihmeempää. Vähäsen kuin jos lukisi Eddingsejä oikeastaan. Mutta enpä haluaisi laskea todennäköisyyksiä sille, että sama ihminen olisi oikeasti ollut mukana kaikessa tuossa ja tavannut kaikki ne ihmiset, jotka Forrest leffassa tapaa. ;)

Hanks tekee sen sijaan mainion näyttelijätyön Forrestina. Pakko myöntää, että vaikka en ole välttämättä ollut samaa mieltä hänen uravalintojensa (eli missä leffoissa on ollut mukana) kanssa, Hanks osaa kyllä näytellä silloin kun haluaa.

Sivut leffasta

Ajatuksia

Leffan alussa Forrestia ollaan jättämässä ulos koulusta, koska hänen ÄO on liian alhainen, joka toi mieleen vanhan lempivihani eli älykkyystestit. Ne kun mittaavat vain yhdenlaista älykkyyttä, eivätkä edes välttämättä sellaista, joka olisi paras elämässä selviytymisen kannalta. Matematiikka ja vastaava on varmasti ihan kivaa jne, mutta ilman sosiaalista älykkyyttä siitä ei ole mihinkään. Esimerkki omasta elämästä: Tunnen ihmisen, jonka matemaattinen älykkyys on todella hyvä ja joka varmastikin selviäisi älykkyyskokeestä MENSA-pistein. Mutta saman henkilön sosiaalinen älykkyys on jossain viisi-vuotiaan tasolla: täysin itsekeskeinen, ei minkäänlaista kykyä asettaa itseään toisen paikalle ja moraalisessa ajattelussa sillä tasolla, jossa kaikki on sallittua jos siitä ei jää kiinni. Lisäksi matematiikkakin sujuu vain puhtaassa muodossaan, teorian soveltaminen ja assosioiminen ei häneltä onnistu ollenkaan. Lopputulos, on ihminen, joka onnistuu hyvin nopeasti kuluttamaan melkein kenen tahansa kärsivällisyyden loppuun.

Assosioivaa, sosiaalista ja käytännöllistä älykkyyttä on vaikeampi mitata kuin teoreettista matematiikkaa, mutta minua harmittaa oikeastaan enemmän se, että tämän takia ne on jätetty vähemmälle huomiolle ja arvostukselle. Mikseivät tutkijat voi myöntää, että useimmiten assosioivalla ajattelulla voi päästä aivan yhtä hyvään ellei peräti parempaan tulokseen kuin teoreettisellakin ajattelulla? Iso osa tästä blogistakin perustuu vapaalle assosioinnille: Jokin juttu katsomassani elokuvassa tms tai lukemassani kirjassa saa minut assosiation kautta ajattelemaan jotain ihan muuta. Kuten se, että pieni kohtaus leffassa saa minut kirjoittamaan pitkät pätkät älykkyyden luonteesta ja sen mittaamisesta.