Vaikka tämä on tullut telkastakin vaikka kuinka monta kertaa, olen
jotenkin aina onnistunut missaamaan sen, joten tällä kertaa otin oikein
asiaksi katsoa leffan.
Olihan se ihan hauska ja monta kivaa pikkujuttua bongasin, mutta
kokonaisuutena... Sellainen feel good- leffasta, jonka katsomisesta
tulee hauska olo, jos muistaa kääntää todennäköisyysmittarin pois
päältä. Jälkikäteen leffasta muistaa monia hauskoja pikkujuttuja, mutta
ei sen ihmeempää. Vähäsen kuin jos lukisi Eddingsejä oikeastaan. Mutta
enpä haluaisi laskea todennäköisyyksiä sille, että sama ihminen olisi
oikeasti ollut mukana kaikessa tuossa ja tavannut kaikki ne ihmiset,
jotka Forrest leffassa tapaa. ;)
Hanks tekee sen sijaan
mainion näyttelijätyön Forrestina. Pakko myöntää, että vaikka en ole
välttämättä ollut samaa mieltä hänen uravalintojensa (eli missä
leffoissa on ollut mukana) kanssa, Hanks osaa kyllä näytellä silloin
kun haluaa.
Sivut leffasta
Ajatuksia
Leffan
alussa Forrestia ollaan jättämässä ulos koulusta, koska hänen ÄO on
liian alhainen, joka toi mieleen vanhan lempivihani eli älykkyystestit.
Ne kun mittaavat vain yhdenlaista älykkyyttä, eivätkä edes välttämättä
sellaista, joka olisi paras elämässä selviytymisen kannalta.
Matematiikka ja vastaava on varmasti ihan kivaa jne, mutta ilman
sosiaalista älykkyyttä siitä ei ole mihinkään. Esimerkki omasta
elämästä: Tunnen ihmisen, jonka matemaattinen älykkyys on todella hyvä
ja joka varmastikin selviäisi älykkyyskokeestä MENSA-pistein. Mutta
saman henkilön sosiaalinen älykkyys on jossain viisi-vuotiaan tasolla:
täysin itsekeskeinen, ei minkäänlaista kykyä asettaa itseään toisen
paikalle ja moraalisessa ajattelussa sillä tasolla, jossa kaikki on
sallittua jos siitä ei jää kiinni. Lisäksi matematiikkakin sujuu vain
puhtaassa muodossaan, teorian soveltaminen ja assosioiminen ei häneltä
onnistu ollenkaan. Lopputulos, on ihminen, joka onnistuu hyvin nopeasti
kuluttamaan melkein kenen tahansa kärsivällisyyden loppuun.
Assosioivaa,
sosiaalista ja käytännöllistä älykkyyttä on vaikeampi mitata kuin
teoreettista matematiikkaa, mutta minua harmittaa oikeastaan enemmän
se, että tämän takia ne on jätetty vähemmälle huomiolle ja
arvostukselle. Mikseivät tutkijat voi myöntää, että useimmiten
assosioivalla ajattelulla voi päästä aivan yhtä hyvään ellei peräti
parempaan tulokseen kuin teoreettisellakin ajattelulla? Iso osa tästä
blogistakin perustuu vapaalle assosioinnille: Jokin juttu katsomassani
elokuvassa tms tai lukemassani kirjassa saa minut assosiation kautta
ajattelemaan jotain ihan muuta. Kuten se, että pieni kohtaus leffassa
saa minut kirjoittamaan pitkät pätkät älykkyyden luonteesta ja sen
mittaamisesta.
perjantai, 18. marraskuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.