Itse asiasta tästä kirjasta piti lukea multimedia/hyperteksti- kurssiani varten vain pari kolme lukua, mutta se oli niin kiinnostava, että luin koko roskan. :)

Sherry Turkle on psykiatri, joka on tutkinut tietokoneiden ja internetin vaikutusta ihmisiin. Tämä teos keskittyy identiteettiin tietokoneaikana: miten käsite on muuttunut, miten internet vaikuttaa identiteettiin jne. Vaikka teos onkin vuonna 1995 julkaistu eli auttamatta vanhentunut (kymmenen vuotta on pitkä aika IRL, saati sitten netissä...), sen esittämät ajatukset ja eri ihmisten kokemukset ovat kiinnostavaa luettavaa. Monasti lukiessani teosta mietin mitä Turkle mahtaisi sanoa nykyisistä multiplayer-peleistä ja Habbo-hotelleista ym. Blogeista puhumattakaan. ;) Teos on hyvin kirjoitettu ja varsin hyvin myös maallikon ymmärrettävissä, jos psykiatrian ja psykoterapian peruselementit ja -teoriat ovat suurinpiirtein hallussa.

Sherry Turklen sivut

Ajattelemisen aihetta

Yksi mieleeni livahtanut ajatus kirjaa lukiessani oli se, kuinka itsestään selvyytenä nykyään pidetään internetin tarjoamaan jatkuvaa tiedon ja viiveettömän kommunikaation virtaa. Ja kuinka helposti meistä tulee sen orjia. S-postin ja kännyköiden aikana alkaa olla niin, että ihmisellä ei enää ole oikeutta olla tavoittamattomissa. Minulla on joskus tapana lähteä pitkille kävelyille ja jättää kännykkä kotiin. Monta kertaa olenkin sitten saanut kuulla siitä, kun en ollutkaan paikalla vastaamassa siihen. Nykyään käsitämme asian helposti niin, että soittajalla on oikeus tulla kuulluksi, vastaajalla on velvollisuus vastata, vaikka ei huvittaisikaan. Melkein kadehdin isääni, jolla on uskallusta pistää kännykkä pois päältä tasan tarkkaan silloin kun häntä ei huvita siihen vastata, vaikka hän ei sen ihmeempää tekisikään sillä hetkellä.

Tämän kääntöpuoli on sitten taas yksi asia, joka minua häiritsee suunnattomasti. Minulla, kuten puolella Suomea, on käytössä operaattorin tarjoama vastaajapalvelu. Valitettavan moni ei vain osaa sitä käyttää. Ärsyttävällä tavalla ihmiset tuntuvat ajattelevan, että se riittää, että tiedän hänen soittaneen (mikä tietenkin näkyy sekä kännykästä että vastaajapalvelun soittajatiedoista, jotka tallentunvat vaikka viestiä ei jätettäisikään). Pallo on sitten minulla ja minun on tarkoitus soittaa takaisin. Minua harmittaa tässä se, että en voi tietää oliko asia millainen. Riittääkö, että soitan kotimatkalla vai pitäisikö odottaa kotiin asti? Oliko asia kiireinen vai pelkkä 'terve, miten menee'- soitto? Kun kerran vastaaja on, olisi kiva, jos siihen jätettäisiin viestiäkin, niin tiedän miten reagoida. Itse jätän aina viestin, jos päädyn vastaajaan. Ja monasti, jos minulle on soitettu ja viestiä ei ole jätetty, saatan jättää soittamasta takaisin ihan sillä mentaliteetilla, että jos asia oli tärkeä, soittaja voi soittaa itse uudelleen myöhemmin.

No, itseasiassa olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että oikeaa puhelin käyttäytymistä pitäisi opettaa muksuille jo ala-asteella. Edellisessä työpaikassani asiakaspalvelijana tuli useamman kerran vastaan ihmisiä, jotka soittivat minulle ja eivät sitten puhua pukahtaneet.

"x:n asiakaspalvelussa, päivää"
*hiljaisuutta*
"Haloo, kuinka voin auttaa?"
*hiljaisuus jatkuu*
"Haloo..?"
*viimein tulee jotain tekstiä*

Sellaiset yksinkertaiset asiat kuin itsensä esittely, asian selkeä ilmaiseminen, sopiva puhetapa ja selkeä puhe eivät selvästikään ole eräillä ihmisillä oikein handussa. Puhumattakaan siitä, että olisivat etukäteen ajatelleet mitä ovat tekemässä, mitä haluavat ja mitä tietoja mahtavat siihen tarvita. :(