Itse asiasta tästä kirjasta piti lukea multimedia/hyperteksti-
kurssiani varten vain pari kolme lukua, mutta se oli niin kiinnostava,
että luin koko roskan. :)
Sherry Turkle on psykiatri, joka on tutkinut tietokoneiden ja
internetin vaikutusta ihmisiin. Tämä teos keskittyy identiteettiin
tietokoneaikana: miten käsite on muuttunut, miten internet vaikuttaa
identiteettiin jne. Vaikka teos onkin vuonna 1995 julkaistu eli
auttamatta vanhentunut (kymmenen vuotta on pitkä aika IRL, saati sitten
netissä...), sen esittämät ajatukset ja eri ihmisten kokemukset ovat
kiinnostavaa luettavaa. Monasti lukiessani teosta mietin mitä Turkle
mahtaisi sanoa nykyisistä multiplayer-peleistä ja Habbo-hotelleista ym.
Blogeista puhumattakaan. ;) Teos on hyvin kirjoitettu ja varsin hyvin
myös maallikon ymmärrettävissä, jos psykiatrian ja psykoterapian
peruselementit ja -teoriat ovat suurinpiirtein hallussa.
Sherry Turklen sivut
Ajattelemisen aihetta
Yksi
mieleeni livahtanut ajatus kirjaa lukiessani oli se, kuinka itsestään
selvyytenä nykyään pidetään internetin tarjoamaan jatkuvaa tiedon ja
viiveettömän kommunikaation virtaa. Ja kuinka helposti meistä tulee sen
orjia. S-postin ja kännyköiden aikana alkaa olla niin, että ihmisellä
ei enää ole oikeutta olla tavoittamattomissa. Minulla on joskus tapana
lähteä pitkille kävelyille ja jättää kännykkä kotiin. Monta kertaa
olenkin sitten saanut kuulla siitä, kun en ollutkaan paikalla
vastaamassa siihen. Nykyään käsitämme asian helposti niin, että
soittajalla on oikeus tulla kuulluksi, vastaajalla on velvollisuus
vastata, vaikka ei huvittaisikaan. Melkein kadehdin isääni, jolla on
uskallusta pistää kännykkä pois päältä tasan tarkkaan silloin kun häntä
ei huvita siihen vastata, vaikka hän ei sen ihmeempää tekisikään sillä
hetkellä.
Tämän
kääntöpuoli on sitten taas yksi asia, joka minua häiritsee
suunnattomasti. Minulla, kuten puolella Suomea, on käytössä
operaattorin tarjoama vastaajapalvelu. Valitettavan moni ei vain osaa
sitä käyttää. Ärsyttävällä tavalla ihmiset tuntuvat ajattelevan, että
se riittää, että tiedän hänen soittaneen (mikä tietenkin näkyy sekä
kännykästä että vastaajapalvelun soittajatiedoista, jotka tallentunvat
vaikka viestiä ei jätettäisikään). Pallo on sitten minulla ja minun on
tarkoitus soittaa takaisin. Minua harmittaa tässä se, että en voi
tietää oliko asia millainen. Riittääkö, että soitan kotimatkalla vai
pitäisikö odottaa kotiin asti? Oliko asia kiireinen vai pelkkä 'terve,
miten menee'- soitto? Kun kerran vastaaja on, olisi kiva, jos siihen
jätettäisiin viestiäkin, niin tiedän miten reagoida. Itse jätän aina
viestin, jos päädyn vastaajaan. Ja monasti, jos minulle on soitettu ja
viestiä ei ole jätetty, saatan jättää soittamasta takaisin ihan sillä
mentaliteetilla, että jos asia oli tärkeä, soittaja voi soittaa itse
uudelleen myöhemmin.
No,
itseasiassa olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että oikeaa puhelin
käyttäytymistä pitäisi opettaa muksuille jo ala-asteella. Edellisessä
työpaikassani asiakaspalvelijana tuli useamman kerran vastaan ihmisiä,
jotka soittivat minulle ja eivät sitten puhua pukahtaneet.
"x:n asiakaspalvelussa, päivää"
*hiljaisuutta*
"Haloo, kuinka voin auttaa?"
*hiljaisuus jatkuu*
"Haloo..?"
*viimein tulee jotain tekstiä*
Sellaiset
yksinkertaiset asiat kuin itsensä esittely, asian selkeä ilmaiseminen,
sopiva puhetapa ja selkeä puhe eivät selvästikään ole eräillä ihmisillä
oikein handussa. Puhumattakaan siitä, että olisivat etukäteen
ajatelleet mitä ovat tekemässä, mitä haluavat ja mitä tietoja mahtavat
siihen tarvita. :(
torstai, 3. marraskuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.