Siitä nyt ei pääse yli eikä ympäri, että Neil Gaiman on Tim Burtonin rinnalla tämän hetken parhaimpia tarinankertojia. Harlequin Valentine
on Gaimanin kirjoittaja ja uskomattoman taitavan John Boltonin piirtämä
lyhyt kertomus, jonka pohjimmillaan kertoo rakkaudesta ja rohkeudesta
ilmaista se. Tämän ytimen ympärille Gaiman onkin sitten rakentanut
viehättävän pikku tarinan, joka jälleen kerran osoittaa, että Gaiman ei
ole vain taitava tarinankertoja vaan myös uskomattoman hyvin oppinut
ihminen. Harlequin Valentine antaa pienen hetken poissa tavallisen maailman paineista ja samalla jättää hyvän mielen, kun joutuu palaamaan todellisuuteen.
Boltonin kädenjälki sopii hyvin Gaimanin kerronnan tyyliin, minkä
lisäksi hän on vain yksinkertaisesti todella taitava taiteilija.
Neuvoisin käväisemään Boltonin sivuilla, sillä kuvataidetta on vaikea
mennä kuvailemaan tekstissä ja tässä tapauksessa varsinkin kuva puhuu
todella enemmän kuin tuhat sanaa.
Gaimanin sivut
Boltonin sivut
Ajatuksia
Tarinankertojat ovat tärkeitä. He
ovat kunkin sukupolven sielun peilaajia. Minulle antaa toivoa se, että
kaiken tämän puurtamisen ja tiedon keskellä myös omalla sukupolvellamme
on tarinankertojia, joiden tarinat kertovat taikuudesta ja kaikesta
siitä, mitä emme voi nähdä tai koskea, ainoastaan tuntea. Emme ole
vielä menettäneet kosketusta ihmetykseen ja siihen lapsenomaiseen
uskoon ja iloon, joka tekee elämisestä elämisen arvoisen. Ainakaan
kaikki meistä.
Itse puurran päivät töissä, kun
muuten ei tule toimeen, mutta illat elän ihan eri maailmassa. Tavallaan
olen ihan eri ihminenkin. Kotona minua odottaa aina jokin kirja tai
muulla tavalla kerrottu tarina, joka vie minut pois tavallisesta. Eikä
vain kotona: Kävelen aina töihin ja töistä, jos vain voin, koska
koskaan ei voi tietää mitä siellä kohtaa, vaikka kyse onkin samasta
tienpätkästä ja puistosta joka kerta. Olen jutellut työmatkalla
eläkeläisten kanssa, nauranut kotoa karanneelle kissalle, joka säikkyi
paria ystävällistä kettuterrieriä niin, että meinasi päätyä puroon
uimaan, hymyillyt puistossa kuherteleville rakastavaisille, ihaillut
auringonlaskua ja kumottavaa kuuta, jahdannut vedessä lipunutta
kaarnavenettä, jonka joku lapsi oli tehnyt, säikytellyt pullasorsia,
miettinyt miksi joku on tuonut muistoseppeleen puron rannalle... Ihan
joka päiväisessä maailmassamme on paljon ihmeellistä ja ihanaa, jos
vain muistamme pysähtyä huomaamaan sen.
perjantai, 16. joulukuu 2005
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.