Tämä kaksiosainen dokumentti kertoo varsin paljon merirosvoista ja heidän historiastaan. Teknisesti dokumentti on hyvin toteutettu ja varsinkin juontajan ääni on vallan mainio, juuri sellainen kuin merirosvoilla elokuvissa aina on. :) Noin muuten mukana on paljon kiinnostavaa historiallista tietoa merirosvoista ja heidän elämästään. Eniten jäin kaipaamaan tietoa perus-merirosvon elämästä, sillä eniten dokumentissa käsiteltiin kuuluisia merirosvoja kuten kapteeni Kidd tai Mustaparta.

Kaiken kaikkiaan dokumentti oli hyvin tehty ja hyvin opettavainen. Erityisen kiinnostavaa oli merirosvojen demokraattinen elämäntapa, joka oli siihen aikaan täysin tuntematon länsimaisessa maailmassa. Kuka tahansa oli tervetullut, kunhan hänet ensin hyväksyttiin osaksi yhteisöä, kaikki olivat tasa-arvoisia ja kaikilla oli oma sanansa päätöksissä. Yhteisöllisesti merirosvot olivat siis varsin edistyksellisiä ja siinä mielessä heitä voisi jopa arvostaakin, mutta valitettavasti koko yhteisön elinehto oli eläminen muun maailman siivellä, itse rosvoilu sekä siihen pakostakin liittyvä väkivalta.