Rumiko Takahashi tunnetaan myös "mangan prinsessana", sillä hän on Japanin menestyksekkäimpiä naisartisteja. One-Pound Gospel on varsin lyhyt sarja Takahashille, jonka sarjat ovat yleensä monta kymmentä kirjaa pitkiä (suomessakin julkaistu Ranma 1/2 on 38 kirjaa pitkä...). Se kertoo Kosaku Hatanakasta, lahjakkaasta nuoresta nyrkkeilijästä, jonka uran esteenä on yksi iso ongelma: hänen on lähes mahdotonta kontrolloida syömisiään tarpeeksi selvitäkseen nyrkkeilymaailman painorajoituksista.

Kuten kaikka Takahashin työt, tarinan juoni on kepeä, mutta hauska ja ihmisläheinen. Takahashin hahmot ovat aina hyvin inhimillisiä ja joutuvat taistelemaan samojen asioiden kanssa kuin kaikki me täällä oikeassakin maailmassa. Suurin ongelma Takahashin töissä on se, että samat peruskuviot tuppaavat toistumaan juonessa uudelleen ja uudelleen, mikä tekee siitä jossain määrin tylsän. Näin lyhyemmässä sarjassa se ei kuitenkaan ole ongelma. Takahashin voimakkuuksiin taas kuulu todella hyvä hahmojen luonnekehitys. Hahmot kasvavat ja oppivat kokemastaan sarjan edetessä.

Piirtäjä Takahashin tyyli on pelkistettyä, mutta kaunista. Hän osaa piirtää ihmisruumiita ja -ilmeitä pelottavan helpon oloisesti. Taustat sen sijaan ovat yleensä todella yksinkertaisia ja pelkistettyjä. Hahmot ovat jossain määrin samannäköisiä, varsinkin kun on kyse nuorista ihmisistä, mutta koskaan en ole erehtynyt luulemaan jota kuta vääräksi henkilöksi, sillä jokaisella hahmolla on kuitenkin oma tyylinsä, luonteensa ja puhetapansa, joten kasvojen tietty yhtäläisyys ei haittaa. Lähinnä se tekee Takahashin piirrostyylistä hyvin helposti tunnistettavan.

En välitä itse paljoakaan Takahashin pidemmistä töistä juuri siksi, että mielestäni hän on parhaimmillaan juuri lyhyiden tarinoiden kirjoittajana. Hänen pidemmissä teoksissaankin on kyllä paljon hyvää, mutta se meinaa hukkua tiettyjen perusideoiden jatkuvan toiston alle. One-Pound Gospelissa tämä olisi esimerkiksi juuri Kosakun ikuinen taistelu ruokahaluaan vastaan, mutta se ei ehdi käymään tylsäksi, koska sarja on lyhyt. Mielestäni on sääli, että Takahashi ei ole tehnyt enemmän lyhyitä sarjoja, vaan on keskittynyt juuri jättipitkiin mammuttisarjoihin.

Takahashi netissä


Ajatuksia

Yksi syy miksi pidän One-Pound Gospelista on se, että tunnen myötätuntoa Kosakua kohtaan. Joudun omassa tapauksessani puhtaasti terveydellisistä syistä taistelemaan myös oman ruokahaluni kanssa, joten tiedän kyllä millaista se voi olla. Niinpä on hauskaa lukea tarinaa, jossa joku toinen kamppailee samojen asioiden kanssa, varsinkin kun Takahashi ei tunne pakottavaa tarvetta antaa sankarinsa voittaa joka kerta. :)