Wonder Woman eli Amazonien prinsessa Diana on niitä sarjakuvasankareita, joita ei Suomessa kovin usein näy. Itse olen aina pitänyt hänestä, sillä hän on monilla tavoin itsenäisen nykynaisen perikuva. Tässä Elseworlds-tarinassa Dianan pitää kamppailla vapauttaakseen ei vain itsensä vaan myös kaikki naiset yhteiskunnassa, jossa naisilla ei ole minkäänlaista arvoa.

Tarina ei oikeastaan vaadi ihmeemmin tuntemusta Wonder Womanin taustasta vaan toimii omillaankin ja on varsin hyvin kirjoitetta. Winsdalen piirrostyyli sopii hyvin tarinan henkeen, vaikka periaatteessa en siitä ihan niin paljon välittänytkään. Kokonaisuutena pidin kirjasta kyllä.

Wonder Woman: Amazonia

Wonder Woman

Ajatuksia

Pidän Dianan hahmosta, koska hän on itsenäinen ja voimakas nainen. Samalla minun on kuitenkin pakko myöntää, että vaikkakin seksikäs, hän ei välttämättä ole kovin naisellinen. Mielestäni yksi selvimmistä merkeistä siitä, että emme ole saavuttaneet todellista tasa-arvoa vielä, löytyy siitä, että naisten on oltava monella tavoin maskuliinisia, jotta heitä arvostettaisiin. Todellisessa tasa-arvossa voisimme olla juuri sellaisia kuin olemme ilman, että meitä sen tähden arvostettaisiin yhtään sen vähempää. Sama pätee tietenkin myös mieheen; eivät kaikki miehet ole sellaisia maskuliinisuuden kuninkaita kuin miesten oletetaan olevan. Minua harmittaa se, että melkein kaikki mitä teemme, on tavalla tai toisella sukupuolittunutta. Aina nämä asiat eivät tietenkään tule esiin mitenkään räikeästi, mutta takaraivossa meillä jokaisella elää tämä kaksitahoinen maailma, jossa kutominen on tyypillisempää tytöille kuin pojille ja jossa He-Man on poikien sankari, joka ei tyttöjä kiinnosta. Kuten laulussa sanottiin: free your mind, the rest will follow.