Sainpahan tämän viimein katsottua loppuun! :)

Noir kertoo Mireillestä ja Kirikasta, kahdesta palkkamurhaajasta, jotka työn lomassa koettavat selvittää Kirikan mysteeristä menneisyyttä, hän kun on menettänyt muistinsa. Sarjan juoni on oikeastaan hitaanlainen, vaikka jokaiseen jaksoon sinällään mahtuu actionia ihan tarpeeksi. Varsinkin alussa kierrätetään paljon kuvamateriaalia aikaisemmista jaksoista, mikä käy välillä työlääksi. No, pitää muistaa, että sarja on tarkoitettu katsottavaksi jakso/viikko, eikä putkeen... Osa pienemmistä sivujuonista oli varsin ennalta-arvattavia, mutta pääjuonessa oli vetoa kyllä loppuun asti.

Animaatio oli perustasoa animelle eli monta kertaa parempaa kuin mikään länsimaissa televisioon tuotettu. :) Silti, ei mitään erityistä. Musiikki oli sinällään kekseliästä ja kiinnostavaa, mutta sitä ei ollut paljoakaan. Samojen perusteemojen kierrättäminen 26 jakson ajan kävi jossain välissä hitusen tylsäksi riippumatta siitä, kuinka hyvää se musiikki oli.

Eli kaiken kaikkiaan ok sarja, jonka katsoi kyllä mielellään, mutta josta ei jäänyt mitään todella erityistä mieleen.

Noirin viralliset sivut

Ajatuksia

Ottaen huomioon, että päähenkilöt olivat palkkamurhaajia, sarja sai minut miettimään sitä, missä tilanteessa voidaan sanoa, että ihmishenki on uhrattavissa. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen vanha Star Trek- lainaus: the needs of the many out weigh the needs of the few, or the one. Eli jos muutaman hengen uhraamisella voidaan pelastaa monta, niin tulisi tehdä. Mutta jos tämän ajatuksen vie loogisesti loppuun, silloin eri lääkkeiden tms. testaaminen ihmisillä olisi ok, sillä silloin muutaman kärsimys tai kuolema tuottaisi pelastuksen monelle. Silti en usko, että kukaan lähtisi ajamaan lääketestausta ihmisillä...

Itsepuolustus on tietenkin sallittua, samoin kun toisen puolustaminen, mutta tämäkään ei ole ongelmatonta, sillä rajan vetäminen liiallisen varjelun ja aiheellisen puolustamisen välille ei välttämättä ole itsestään selvää.

Ja sitten on tietenkin kuolema rangaistuksena. Milloin kuoleman voitaisiin katsoa olevan sopiva rangaistus rikoksesta?

Vaikeita kysymyksiä, joihin minulla ainakaan ei ole vastauksia.