DVD:n päällä elokuvaa mainostetaan toimintapätkänä, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Vaikka mukana on myös actionia, Lord of War ei ole toimintaelokuva. Elokuvassa kerrotaan yhden miehen tarina, miehen, joka sattumoisin on laittomien aseiden välittäjä. Lopput jätetään katsojan päätettäväksi.

Elokuva on tietyllä tavalla yksi pitkä monologi. Nicholas Cagen esittämä päähahmo on aina ja kaikkialla keskipiste, muut hahmot liukuvat sisään ja ulos tarinasta hänen liikkeidensä mukaan. Cagen on onnistunut kuvastamaan hyvin sitä, että kaikki ihmiset, jotka tekevät pahoja asioita, eivät ole läpeensä pahoja. Tai että julma ja kylmäverinen mies voi silti välittää perheestään. Maailma ei ole mustavalkoinen ja yhteen ihmiseen mahtuu monia vastakkaisuuksia.

Elokuva ei ollut piristävä eikä siinä ollut iloista loppua, mutta se sai kylläkin ajattelemaan niin ihmisiä yleensäkin kuin maailmaa, jossa elämme.

Viralliset sivut

Lisätietoa