Niin, se minun hajonnut videoni on yhä (neljättä viikkoa) takuuhuollossa. :( Sillä välin väliin ovat jääneet melkein kaikki ohjelmat, joita normaalisti katsoisin. En yksin kertaisesti ehdi katsomaan juttuja suorina lähetyksinä, vaikka kuinka yrittäisin. Babylon 5:ssa olen sen sijaan päässyt hyvään vauhtiin, eka kausi on jo puolessa välissä. Aikaa koko sarjan katsomiseen tietenkin menee, kyse on sentään viidestä kaudesta + kaikki neljä elokuvaa. Noin tarkemmin ajatellen, koko puuha on aika hullua, mutta hällä väliä, kunhan minulla on hauskaa. ;) Sitä paitsi, en minä niitä siksi ostanut, että ne voisivat istua pölyä keräämässä...

Kunhan B5 on katsottu, olen vihdoin ja viimein suurin piirtein saanut itseni kiinni. Toisin sanoen minulla ei ole enää isoa kasaa juttuja katsomatta odottamassa, että ehtisin niin pitkälle, kuten on ollut laita viimeiset puoli vuotta. Joten sitten voisi olla aika aloittaa jälleen täysi kierros. Minulla kun on hullu tapa aina aika ajoin käydä kaikki omistamani kirjat, sarjakuvat ja videot/DVD:t läpi ja lukea/katsoa niistä suurin osa. Nykyisellä kokoelmalla ja aikataululla siihen menee helposti vuosi aikaa, mutta ei se mittään. Pointti on siinä, ettei niitä ole ostettu siksi, että ne istuisivat hyllyssä, vaan siksi, että niistä nautittaisiin. Tulen samalla varmaan sitten bloganneeksi (ainakin melkein) koko kokoelmani. :D Hidasta puuhaa se on, koska uuttakin juttua tulee joka tuutista koko ajan, varsinkin kun eksyn kirjastoon ainakin pari kertaa kuukaudessa. (Redemption Ark on muuten varsinainen tiiliskivi, mutta loppu siintää jo...) Mutta toisaalta se on myös hauskaa puuhaa, kun tulee katsottua vanhoja suosikkeja uudelleen, puhumattakaan ahaa-elämyksistä, kun hyllystä löytyy jotain, joka oli jo aikaa sitten päässyt unohtumaan. ;)