Tässä dokumentissa käydään läpi Yhdysvalloissa 1990-luvulla alkunsa saanut kiistaa siitä onko Darwinin evoluutioteoria oikeassa vai väärässä. Evoluutioteorian sijaan on esitetty älykkään suunnittelun (engl. intelligent design) ajatusta, jossa elämä olisi älykkään luojan aikaan saannos, mutta kantaa ei oteta siihen, kuka tämä luoja mahtaisi olla.

Dokumentti esittelee lähinnä kreationismiä, sillä evoluution ajatus lienee useimmille kuitenkin tuttu. Dokumentin perusvire on neutraali: itse dokumentti ei ota kantaa siihen kuka on oikeassa vaan pyrkii esittämään molemmat ajatukset suht koht yhtäläisinä ja antamaan katsojan päättää kuka on oikeassa. Asiantuntijoiksi on saatu kummallakin puolella arvostettuja ja tunnettuja tiedemiehiä, joten ainakin molemmat saavat reilun mahdollisuuden vaikuttaa.

Evoluutio

Älykäs suunnittelu wikipediassa

Ajatuksia

Itse kallistun kylläkin evoluution puolelle, vaikka pakko on myöntää, että en ole ihan niin hyvin tutustunut vaihtoehtoon kuin olisin voinut (jee, lisää lukulistalle tavaraa...). Lähinnä minulla nappaa jo teorian nimessä: älykäs suunnittelu. Eli onko siis älykästä, että ihmisellä on sellainen hyödytön jäänne kuin umpisuoli tai selkä, joka brakaa aivan liian usein, koska selkärankaa ei yksinkertaisesti ole sijoitettu ja rakennettu oikein pystykävelemiseen? Onko älykästä, että naiset ovat hengenvaarassa synnyttäessään ja tarvitsevat siihen apua, koska synnytyskanava tekee peräti parikin mutkaa ja lapsen pää mahtuu lantioluussa olevasta kolosta läpi juuri ja juuri, mutta vain tietyssä oikeassa asennossa? Siis vain aloittaakseni. Stephen J. Gould on kirjoittanut asiasta aivan mahtavia artikkeleita, joita on koottu mm. kirjaan Hen's Teeth and Horse's Toes, joissa tuodaan esiin juuri näitä monia täysin absurdeja ratkaisuja ja jäänteitä, joita evoluutio on jättänyt jälkeensä. En jaksa uskoa, että mikään älyllinen olento olisi sellaisia ratkaisuja tehnyt tietoisesti. Tai jos olisi, niin en välttämättä käyttäisi siitä enää sanaa intelligent... Mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni. :)