Pieni varoituksen sana: tällä elokuvalla on aikamoinen nostalgia arvo minun kohdallani, joten se on saattanut värittää arvostelua. :) En edes muista milloin olen nähnyt tämän ensimmäisen kerran... Viimeisestä kerrasta on kylläkin monta vuotta, joten tämä DVD oli aivan must hankinta.

Kyseessä on siis aivan ensimmäinen mupetit-elokuva, joka kertoo miten Kermit ja kumppanit alunperin päätyivät Hollywoodiin. Juoni nyt ei ole ihmeempi, mutta mitä sillä väliä, sillä elokuva on hauska ja sisältää hyvää musiikkia. :D Aloituskappale Rainbow Connection voitti Oscarinkin, vaikka oma suosikkini on kylläkin Roling Right Along. Tämä laulu on näemmä parantunut vuosien kuluessa, sillä ennen vain pidin siitä, mutta en sen ihmeemmin tajunnut mistä siinä kerrotaan. Nyt, kun kielitaito on jo paljon paremmassa kuosissa, äkkäsin, että Kermit ja Fozzie ovat laulussa aivan totaalisen eksyksissä. He koettavat päästä Hollywoodiin ja yhdessä kohtaan lauletaan, että come and get us, we're in Saskatchewan... Meinasin pudota sohvalta tuossa välissä!

Eli siis, kyseessä on hyvin hauska koko perheen elokuva, jota ei edes olla pilattu suomenkielisellä raidalla (tosin espanjankielinen kuullosta aika hauskalta näin espanjaa osaamattoman korvissa...). Suosittelen lämpimästi niin vanhoille kuin uusillekin mupetit-faneille.

Tietoa elokuvasta