Linklaterin uusin elokuva on animaatio, jonka pääosaa esittää Keanu Reeves. Kyseessä on nimittäin näytelty elokuva, joka on jälkikäteen muutettu aniaatiomuotoon. Lopputulos on jotain näiden kahden välillä. Tämä välitila sopii hyvin itse tarinaan.

Philip K. Dickin tarinaan perustuvan, lähitulevaisuuteen sijoittuvan elokuvan päähenkilö on Robert Arctor, huumepoliisi, jonka tehtävänä on jäljittää uuden vaarallisen huumeen, aine-D:n, lähteitä. Turvallisuussyistä huumeyksikön poliisit pitävät aina pukua, joka salaa heidän henkilöllisyytensä, kun heidän täytyy poistua esittämästään hahmosta huumeiden käyttäjänä ja välittäjänä. Tämä tarkoittaa sitä, että hekään eivät tunne toistensa henkilöllisyyksiä, mikä johtaa siihen, että Robert määrätään jahtaamaan itseään. Pikkuhiljaa hänen maailmansa alkaa hajota ja pian hän ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei...

Elokuva on todella hyvin tehty ja aiheeltaan aina yhtä ajankohtainen. En ole valitettavasti lukenut kyseistä Dickin tarinaa, joten en osaa sanoa kuinka lähellä alkuperäistä tarinaa elokuva on, mutta mukana on monia selkeästi Dickille tyypillisiä piirteitä. Yksi tärkeimmistä lienee se, että vaikka tarina ei missään nimessä ole mukava tai anna katsojalle mielenrauhaa, lopussa on kuitenkin toivoa parantumisesta ja paremmasta maailmasta. Reeves tekee mahtavan näyttelijäsuorituksen Arctonina ja myös muut näyttelijät loistavat hahmoissaan. Elokuva on todellakin katsomisen arvoinen myös sellaiselle, joka ei yleensä scifistä niin välitä, ja herättää varmasti ajatuksia itsekunkin mielessä.

Virallinen sivusto

Muuta tietoa