Joulun alus tuppaa olemaan kiireistä aikaa, joten olen jäänyt aika pahasti jälkeen varsinkin katsomisissani. Kiitos nykyteknologian (eli tallentavan digiboksin...) mikään kiinnostava ei jää katsomatta, mutta tällä hetkellä kahlaan läpi kolme viikkoa sitten tulleita ohjelmia. Minun kannaltani se ja sama tietenkin, mutta blogin kannalta vähän tylsä, koska kiinnostavien dokumenttien uusinnatkin ovat jo tulleet ja menneet, ja uudet sarjat ovat ehtineet varsin pitkälle. Mutta minkäs sille voi. Ihan tiedoksi nyt kuitenkin, että tilanne on tällainen.