Christopher Paolinin saman nimiseen kirjaan perustuva elokuva kertoo nuoresta Eragon-nimisestä pojasta, joka löytää lohikäärmeen munan metsästäessään. Kun muna kuoriutuu, käy ilmi, että Eragon onkin lohikäärmeenratsastaja, jonka kohtalona on vapauttaa valtakunta ilkeän tyrannin ikeen alta.

En ole lukenut alkuperäistä kirjaa, joten en voi mennä sanomaan kuinka liki elokuvan tarina pysyy alkuperäisessä. Elokuva sinällään on ihan ok. Juoni on perusfantasiaa ilman sen kummempia yllätyksiä. Näyttelijäsuoritukset ovat suurimmalta osalta ihan kohtuullisia: nimekkäät näyttelijät tekevät minkä voivat varsin stereotyyppisillä hahmoillaan. Saphira-lohikäärmeen ääninäyttelijä Rachel Weisz tosin tekee mahtavan työn nuorena lohikäärmeenä. Jonkin verran minua häiritsi elokuvan jatkumossa se, ettei siinä ollut juurikaan siirtymiä, jotka olisivat selventäneet katsojalle ajan kulua jne. Se häiritsi hahmojen kehittymistä, sillä vaikutelmaksi jäi, että juttu, joka oli Eragonille mahdoton tehdä ensin, oli yllättäen ja vain päivää myöhemmin mahdollista.

Kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen, että tällainen elokuva on tehty ja vielä näin maineikkailla näyttelijöillä. Toivo elää, että seuraava vastaava elokuva voisikin olla jo parempi ja ainakaan genre ei jää LotR:n jälkeen unholaan.

Viralliset sivut

Lisää leffasta

Kirjasta