Zaion muistuttaa itse asiassa aikalailla Saikanoa. Molemmissa sarjoissa kerrotaan sodan keskellä rakkaustarinaa. Zaion tosin ei ehdi viemään tarinaa yhtä syvälliseksi kuin Saikano, sillä sarja on vain neljä jaksoa pitkä.

Maahan iskeytyneestä meteoriitista peräisin oleva virus muuttaa tartunnan saaneet ihmiset hirviöiksi. Kansainvälinen järjestö CURE taistelee kaikessa salaisuudessa uhkaa vastaan. Järjestön tärkein ase ovat NOA-sotilaat, nanokonein vahvistetut virukselta suojatut sotilaat, jotka hoitavat suurimman osan taistelusta. Tamiya Yuuji on yksi NOA-sotilaiden parhaimmistoa, taitava soturi, joka alkaa tuntea jatkuvan taistelun paineet. Sitten heidän tukikohtanaan toimivaan tutkimuskeskukseen saapuu salaperäinen tyttö Ai, jonka sanotaan olevan uusi ase virusta vastaan...

Ottaen huomioon sarjan sotaisuuden ja taistelukohtaukset, loppuvaikutelmani siitä oli varsin seesteinen. Taistelu onkin sarjassa vain sivuseikka ja asetelma, josta olisi voitu luoda varsin perinteinen mecha-mittelö, toimii vain taustana sille, kuinka kaksi eristynyttä ja yksinäistä ihmistä löytävät toisensa. Sarjan loppuessa taistelu jatkuu yhä, mutta sillä ei ole meille mitään väliä.

Tarinallisesti hyvin toteutettu sarja on GONZOn tuotantoa, kuten Saikanokin, joten animaatio on varsin hyvin tehtyä, vaikka sekä ääninäyttelystä että animaatiosta puuttuukin ajoittain aivan viimeinen silaus. Zaion on vanhempaa perua kuin Saikano, mutta en uskalla sanoa, kuinka kahdella sarjalla on loppujen lopuksi yhteyttä toisiinsa, jos ollenkaan.

ADVn kahden DVD:n julkaisu sisältää tavallista enemmän herkkuja animejulkaisuksi. Mukana on useinta haastatteluja molemmilla levyillä ja varsin tukeva lisätietopaketti lehtisten muodossa. Tässä mielessä kyseessä on harvinaisen tyylikäs julkaisu, jollaista harvemmin näkee.

Zaion ANN:lla