Kuten nimestä voi arvata, Socerer's Son on fantasiaa, mutta perinteisen seikkailun sijaan tarina on paljon monisyisempi. Cray Omorun äiti on velhotar ja isä puolestaan ritari. Cray haluaa seurata isänsä jalanjäljissä ja ottaa selvää, miksi hän ei koskaan palannut viimeiseltä tehtävältään. Mutta menneisyyden tonkimisessa on se huono puoli, että sieltä saattaa paljastua asioita, joita ei olisi halunnut tietää...

Tarinassa on jonkin verran dekkarielementtejä, mutta toisin kuin Cray, lukija tietää totuuden jo alusta asti. Niinpä tarina on varsinaisesti kertomus Crayn matkasta hänen etsiessään totuutta isästään ja itsestään. Yksi asia mikä tekee kirjasta erikoisen fantasian saralla on se, että tarina koskettaa vain muutamaa elämää. Maailman tulevaisuus ei ole vaakalaudalla, eikä pojasta ei tule valtakunnan hallitsijaa, vaan vain tarinassa esiintyvät ihmiset tulevat tietämään mitä tapahtui ja miksi. Fantasiassa tämä on todella harvinaista ja on mukava nähdä välillä tarina, joka on kirjoitettu tavallisen ihmisen skaalassa, olivat hahmot sitten velhoja tai ei.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on monisyinen ja rauhallisesti etenevä kasvutarina, jota oli todella hauska lukea.

Kirjailijan kotisivut

Ajatuksia

Gah!Kuinkakohan kauan tämänkin lukemiseen mahtoi mennä? Muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin luin kaksi kolme kirjaa viikossa. Nykyään ehdin hädin tuskin samaan kuukaudessa. :p