Weiss Kreuz on alunperin TV-sarja, jonka yllätyssuosio poiki kasan jatko-osia. Tarina kertoo neljästä nuoresta miehestä, jotka pitävät kukkakauppaa päivisin ja öisin viettävät aikaansa tappaen rikollisia, joita ei muuten saada oikeiden eteen. Aya, Ken, Youji ja Omi ovat kukin erittäin taitavia taistelijoita ja lisäksi jokaisella on oma synkkä menneisyytensä, jota alkuperäisessä sarjassa käytiin läpi.

Tämä kaksi osainen OVA sijoittuu ajallisesti alkuperäisen TV-sarjan jälkeen. Animaatioltaan sen taso on huomattavasti TV-sarjaa parempi, se kun oli loppupuoliskolta varsin...surkea. :) Juonellisesti OVA:ssa ei toisaalta ole mitään uutta, hahmoja ei kehitellä sen ihmeemmin ja lähinnä kyse on tunnin mittaisesta seikkailusta. Vauhtia ja draamaa kuitenkin riittää, joten sarjaan jo tutustuneille OVA on ihan kiva lisä. Muiden kannattaa tosin katsoa TV-sarja ensin, sillä muuten hahmoissa ja heidän suhteissaan ei millään pysy perässä, heitä kun ei esitellä alkuunkaan.

Sarjasta Wikipediassa

OVA ANN:llä

Triviaa

Yksi Weiss Kreuzin erikoisuuksia on se, että nelikon seiyuut eli ääninäyttelijät hoitavat poikabändi-meiningillä kaikki sarjan musiikit ja heistä tuli jossain määrin suosittujakin. Parhaiten heidät kuitenkin tunnetaan seiyuu-työstä.