Batman: War Games on yksi pidemmistä tarinajatkumoista Batmanin ja hänen nykyisten kumppaniensa ympärillä. Se on julkaistu uudelleen kolmessa albumissa, jotka sattuivat minulle käteen.

Kuten aina vanhempien sankarien kanssa, tarinassa on paljon juttuja, jotka menevät ohi, koska emme täällä lätäkön toisella puolen pääse lukemaan kaikkia DC:n sarjakuvia. Batmanin ympärillä pyörii useita muita hahmoja nykyään (Batgirl, Robin, Nightwing, Catwoman...), joiden juonikuvioita tämäkin tarina koskettaa, mutta ei varsinaisesti paljasta. Mutta onneksi tarinaan pääsee suurinpiirtein ainakin sisään siitä huolimatta.

Tarina keskittyy siihen kuinka Gothamissa syntyy todella paha jengisota, johon kaikki kaupungin rikolliset ottavat osaa. Tilanteen kärjistyessä yhä enemmän myös viattomat alkavat kärsiä ja Batman kumppaneineen on hätää kärsimässä koettaessaan auttaa niin monia kuin pystyvät ja samalla keksiä jonkin keinon ratkaista tilanne. Itseäni kiinnosti kuitenkin eniten sivujuoni, jossa Tim Drake eli Robin koettaa elää normaalia elämää, mutta joutuu lopulta pukemaan jälleen trikoot ylleen.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on ihan perustason supersankarisarjakuvaa. Koska kirjoittajia on useampia, tarina ei varsinaisesti erotu joukosta, mutta toimii kuitenkin. Useampi artisti taas tarkoittaa vaihtelua piirrostyylissä, mutta ei ihmeemmin sen tasossa.

Batman: War Gamesista Wikipediassa

Arvostelu Silver Bullet Comic Booksilla