Jeff Lindsayn romaaniin perustuva tv-sarja on mielestäni sarjasyksyn kiinnostavampia uutuuksia. Dexter Morgan työskentelee päivisin Miamin poliisin veriroiskeasiantuntijana. Omalla ajallaan hän on sarjamurhaaja, joka tappaa vain pahiksia, niitä hirviöitä, jotka ovat päässeet poliisilta pakoon.

Tarina kerrotaan Dexterin näkökulmasta, mikä on vähintäänkin kiinnostavaa, sillä Dexter on mitä ilmeisimmin täysin psykopaattinen ja kykenemätön tuntemaan tai ymmärtämään tunteita ja ihmissuhteita kuten tavalliset ihmiset, vaikka hän onkin psykopaattien tapaan hyvä teeskentelemään.

Mullan alla -sarjasta tuttu Michael C. Hall esittää Dexteriä ainakin ensimmäisen jakson perusteella varsin vakuuttavasti. Dexterin kertojaääni, jonka avulla pääsemme vapaamatkustajiksi sarjamurhaajan päähän, tuo hyvän lisän Hallin ilmekkäille kasvoille. Dexter vaikuttaa hahmolta, josta pitää tahtomattaankin, ja sarja puolestaan todella mielenkiintoiseltä.

Nelosen sivut

IMDb:ssa

Wikipediassa

Ajatuksia

Vaikka sarjan ensimmäisessä jaksossa asiaa liipattiin vain kevyesti, tosiasia on, että sarjan aihe antaa paljon aihetta moraalikeskustelulle. Ihmisten murhaaminen on väärin ja henkilö, joka ei pysty olemaan murhaamatta, on hirviö. Mutta entä kun hirviö tietentahtoen valitsee uhreikseen vain toisia hirviöitä? Dexter ei ole koskaan tappanut viatonta ihmistä, ainakaan tietääksemme, ja auttaa työssään poliisia saamaan rikollisia kiinni. Onko hän siis hyvä hirviö? Voiko hyvää hirviötä olla olemassakaan? Entä Dexterin ottoisä, joka sai tietää poikansa haluista ja sen sijaan, että olisi hankkinut hänelle hoitoa, opettikin poikansa etsimään ja tappamaan rikollisia? Mihin raja pitäisi vetää?