Minulla oli alusta asti epäilykseni tämän elokuvan suhteen ja se oli yksi syy, miksi en koskaan käynyt katsomassa sitä teatterissa (se älytön kiire...). Eka oli mahtava, toka oli ok ja kolmas vaikutti vanhan idean kierrättämiseltä rahastuksen nimissä.

Nyt kun elokuva on nähty, niin täytyy myöntää, ettei se yhtä paha ollut kuin pelkäsin. Samaa yllätyksellisyyttä kuin ensimmäisessä elokuvassa ei tässä enää ole, mutta vaikeapa sitä olisikin pitää yllä. Mukana on kuitenkin perinteisesti vanhojen tarinoiden ympäri kääntämistä ja stereotypiat lentävät romukoppaan urakalla. Ääninäyttelijät tekevät erinomaista työtä ja vaikka juoni itsessään on melko ennalta arvattamissa ja melkein tylsä, hauskaa heittoa riittää ihan tarpeeksi peittämään sen. Eli ei yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta ihan mukiinmenevää hupia sittenkin. :)

IMDb:ssä

Viralliset sivut

Wikipediassa