Aikansa se vei, mutta sainpa kuitenkin viimein tämän katsottua. :)

Eli Hotta Yumin (tarina) ja Obata Takeshin (kuvitus) suosittuun mangaan perustuva animesarja kertoo Hikarusta, 12-vuotiaasta pojasta, joka isoisänsä varastoa penkoessaan löytää vanhan go-laudan. (Go on shakin tapainen lautapeli, joskin shakkia paljon monimutkaisempi...) Lautaa tutkiessaan Hikaru kuulee äänen ja ennen kuin hän tajuaa mitä on tapahtunut, gohon täysin hurahtanut tuhat vuotta vanha kummitus alkaa kummitella hänelle ja rukoilee häntä pelaamaan. Ensin vastahakoisesti, mutta sitten yhä suuremmalla innolla Hikaru alkaa opetella gon saloja...

Sarjassa seurataan siis nuoren pojan matkaa gon maailmaan. Tarina keskittyy pitkälti Hikarun ja muiden hahmojen kasvuun sekä eri pelaajien välisiin kamppailuihin laudalla ja kilpailuun keskenään. Tarina on yllättävän mukaansa tempaava ja toimii, koska hahmot ovat todella hyvin kehitettyjä. Mukana on hauskaa ja kevyttä huumoria, mutta pääpaino on ihmissuhteissa ja kasvussa.

Animaatio on melko hyvä laatuista, mutta paikoitellen se lipsuu. Ääninäyttely sen sijaan on todella ensiluokkaista ja anime-toteutus on onnistunut erinomaisesti tuomaan jännitystä tilanteeseen, joka katsojan kannalta on melko tylsä. Osuneet ääni- ja kuvaefektit luovat mahtavasti tunnelmaa jokaisen go-pelin aikana.

Kyseessä on siis todella mainio anime niin nuoremmalle kuin vanhemmallekin väelle, vaikka ajatuksena aihe ei ensin vaikuttaisikaan kiinnostavalta.

Wikipediassa

Suomenkielisessä Wikipediassa

AnimeNfossa