Uusi kustantaja Ivrea aloittaa Suomessa laadulla. Yoshikawa Eijin legendaarisesta miekkasankarista Miyamoto Musashista kertovaan romaani perustuva manga eroaa kaikesta tähän mennessä suomeksi julkaistusta mangasta. Sarja tuo eniten mieleen Samura Hiroakin Blade of the Immortalin; mukana on samaa realistista piirrostyyliä, raakuutta ja karkeutta. Toisin kuin Blade, Vagabond ei kuitenkaan turvaudu yliluonnolliseen missään mielessä, vaan kyse on puhtaasti ihmismielen syövereistä kumpuavasta julmuudesta ja uljaudesta.

Tarina sijoittuu Japanin menneisyyteen ja alkaa, kun Takezo Shinmei toteaa selvinneensä rajusta Segiharan taistelusta hengissä taisteltuaan häviäjän puolella. Hän päättää ryhtyä kulkuriksi, jotta hän voisi kerätä kokemusta taistelijana ja tulla lopulta maailman parhaimmaksi taistelijaksi. Japanissa jo osaan 27 ehtinyt ja yhä jatkuva sarja kertoo, kuinka villistä ja eläimellisestä Takezosta tulee yksi Japanin historian legendaarisimmista miekkamiehistä, Miyamoto Musashi.

Vaikkakin se perustuu historiallisten hahmojen elämään, tarina on fiktiivinen. Se on myös hyvin kirjoitettu ja hahmot ovat hyvin aitoja ja persoonallisia. Inouen realistinen piirrostyyli, joka eroaa melko paljon Suomessa toistaiseksi nähdystä mangasta, lisää tarinan todentuntuisuutta ja vetoa. Inoue on erinnomainen artisti, jonka piirrokset ovat yksityiskohtaisia ja tarkkoja. Hänen hahmoissaan on persoonallisuutta ja eloa, jota on nautinto katsoa. Hänen sarjakuva-adaptaationsa Yoshikawan romaanista toimii myös erinomaisesti ja innostaa jatkamaan sarjan lukemista.

Ivrea saa siis pisteitä erinomaisesta valinnasta ensijulkaisuksi ja vielä bonuksia siitä, että mukana on myös Japanissa julkaistuissa mangapokkareissa käytettyjä värisivuja ensimmäisen kirjan alussa. Nämä värisivut kun jäävät länsimaissa useimmiten mustavalkoiseksi sutuksi, joka olisi ollut sääli, kun piirrosjälki on näin taidokasta. Tämä on yksi sarja, jota varmasti jään seuraamaan.

Wikipediassa

Anime News Networkillä

Ivrea