Kakkosella alkanut The Fixer on brittisarja parhaammasta päästä. John Mercer on sotilas (tosin hänen tarkkaa taustansa ei ole vielä tiedossa), joka joutuu vankilaan murhattuaan tätinsä ja setänsä näiden käytettyä hänen sisartaan seksuaalisesti hyväksi. Armoton ja salaperäinen Lenny Douglas vapauttaa hänet vankilasta sillä ehdolla, että hän liittyy Lennyn enemmän tai vähemmän laittomaan ryhmään, joka käyttää keinoja mitä hyvänsä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Johnin lisäksi ryhmään kuuluu Callum, taitava varas, sekä Rose, entinen poliisi, joka käyttää naisellisia keinoja tiedon hankinnassa ja päästäkseen lähelle rikollisia.

The Fixer on, kuten useimmat brittisarjat, paljon aidomman oloinen kuin amerikkalaiset vastineensa, niin asetelmiltaan kuin hahmoiltaankin. John ei ole täydellinen missään nimessä ja sivuhahmot kuten Calum ja Rose ovat paljon monipuolisempia. Vaikka tarinat kertovatkin ryhmän tehtävistä, pääpaino on ryhmän keskinäisen dynämiikan kehittymisessä ja jaksojen välissä tapahtuu paljon asioita, joista katsoja näkee vain vilauksen. Kokonaisuus on todella hyvin tehty, näyttelijäsuoritukset mainioita ja sarja viihdedraamaa parhaimmillaan.

Wikipediassa