Pixarin uusin animaatio Wall-e kertoo tulevaisuuden maailmasta, joka on täyttynyt roskasta ja jätteestä. Ihmiset lähtevät pakoon aiheuttamaansa tuhoa ja jättävät Maan täyteen roskankäsittelyrobotteja, joiden on tarkoitus palauttaa maailma elettävään kuntoon. Seitsemän sataa vuotta myöhemmin maailma on yhä autio ja vain yksi pieni robotti on enää toimintakuntoinen, uskollisesti jatkaen sille annettua tehtävää. Tosin, kaiken tuon ajan jälkeen pikkuinen robotti on muuttunut hieman omalaatuiseksi...

Animaation asettamien haasteiden lisäksi Pixarilla oli erityinen haaste tämän elokuvan suhteen siinä, että elokuvan päähenkilöt eivät puhu. Wall-e ja muut robotit, paria poikkeusta lukuunottamatta, pystyvät tuottamaan vain muutamia ääniä, eivätkä paljoa ollenkaan varsinaisia sanoja. Joten tunteiden ja asioiden ilmaiseminen oli suuri haaste. Ja Pixarin väki selviää siitä erinomaisesti. Robotit ovat sekä ilmeikkäitä että ilmaisukykyisiä siitä huolimatta, että niiden piirteet eivät väänny ilmeisiin ja niiden ääntelyt ovat hyvin rajoitettuja. Elokuvan koko äänimaailma on aivan upeasti tehty ja ansaitsee suuren kiitoksen.

Noin muuten elokuvan tarina on kiinnostava ja hauska, kun Wall-e huomaamattaan saa aikaan koko maailman mullistavan muutoksen lähtiessään seikkailemaan. Pidin erityisesti siitä, että vaikka Wall-e löytääkin etsimänsä, se ei varsinaisesti itse muutu juurikaan tarinan edetessä, vaan muuttaa muita ympärillään. For once, päähenkilön ei tarvitse kasvaa aikuiseksi, vaan sen sijaan hän opettaa muita esimerkillään ja ihan tietämättään.

Pixarille tyypillisesti tupla-DVD:llä oli mukana aimo kasa ekstroja, jotka olivat ihan kivoja, mutta silti pienoinen pettymys. Mukana oli iso kasa pieniä juttuja, mutta ei mitään isompaa kokonaisuutta, ja koin kakkos-DVD:n valikon suunnittelun todella sekavaksi ja häiritseväksi. Tupla-DVD:n pahviboksi sen sijaan saa kiitosta kekseliäisyydestä, sillä robottiteema on otettu siinä huomioon varsin yllättävällä tavalla. :)

IMDb:ssä

Viralliset sivut

Wikipediassa