Tulen ja jään laululla fantasia-kuuluisuudeksi noussut George R.R. Martin ei ole mikään eilisen teeren poika. Hän on aloittanut kirjoittamisen jo 70-luvulla ja julkaissut ensimmäisen romaaninsa vuosikymmenen lopulla. Dreamsongs sisältää laajan katsauksen hänen novellituotantoonsa aina uran alkuaskeleilta aivan viime vuosiina asti.

Martin on vuosien varrella kirjoittanut monenlaisia novelleja, niin scifiä kuin fantasiaa, kauhua kuin etsivätarinoitakin, ja Dreamsongs sisältää esimerkkejä kaikista. Erityisesti minulle jäi mieleen tarinat Song for Lya ja Portraits of His Children, vaikka myös Suomenlinnan luovutusta venäläisille kuvaava The Fortress oli hauska yllätys. Lisäksi pidin suunnattomasti Martinin itsensä tarinoiden lomaan kirjoittamat välikkeet, joissa hän kertoi tarinoiden taustaa ja historiaa - kuten sen, että edellä mainittu The Fortress sai alkunsa hänen opiskellessaan sivuaineena Skandinavian historiaa ja oli kurssin lopputyö. :)

Monipuolinen kokoelma, joka sisältää paljon kiinnostavaa luettavaa niin Martinin fanille kuin sellaisellekin, joka ei häneen ole (vielä) ehtinyt tutustua. Faneille mainittakoon vielä sivumennen, että George R.R. Martin on yksi tulevan kesän Finnconin kunniavieraita. :)

Martinin viralliset sivut

Wikipediassa