James Laver on varsin tunnettu vaatetuksen historian saralla ja tämä lyhyehkö teos tarjoaa juuri mitä nimi lupaakin: vaatetuksen ja muodin lyhyen historian. Valitettavasti nimi tai ainakin kirjan alkusanat olisivat kaivanneet hieman tarkennusta. Teoksen kohdeaineisto oli nimittäin nimenomaan keski-Euroopan yläluokan naisten vaatetus. Teos ei missään välissä vaella Euroopan rajojen ulkopuolella ja miesten muodista sanotaan vain muutama sana silloin tällöin. Alempien luokkien vaatetukseen ei puututa lainkaan.

Silti, tämän rajatun aihepiirin kirja esitteleekin sitten varsin sujuvasti. Teos on yhtäaikaa suppea, mutta kattava: mistään ei sanota paljoa, mutta kaikesta sanotaan jotain. Havainnoillistavaa kuvamateriaalia on runsaasti ja se tekee muuten kuivahkosta tekstistä mielenkiintoisen. Jos kirja olisi ollut pidempi, se olisi saattanut käydä tyyliltään puuduttavaksi, mutta tässä pituudessa se toimi.

Sivuhuomio

Eräs asia kirjan kuvamateriaalissa kiinnitti huomioni niin, että jouduin selaamaan kaikki kuvat varmuuden vuoksi läpi. Ottaen huomioon kuinka paljon kohua naisten rinnoista ja niiden peittämisestä ja paljastamisesta on vuosien saatossa saatu aikaan, minusta oli kiinnostavaa, että ennen 1900-lukua yhdessäkään kirjan kuvista ei näkynyt naisten polvia. Sääret vilahtivat ajoittain, mutta polvi oli aina peitossa minihameen ilmestymiseen asti. En mene asiaa sen ihmeemmin kommentoimaan, mutta huomio oli kiinnostava...