Kiinan viimeisen keisarin omaelämänkerran ruotsinnos käveli kirjastossa käteen ihan sattumalta, mutta osoittautui kiinnostavaksi luettavaksi. Pu Yin elämän kokemus oli ainutlaatuinen maailmassa ja hän kirjoittaa elämästään ja puutteistaan hyvinkin avoimesti kirjassaan. Nyky-yhteiskuntaan syntyneen on melkein mahdoton käsittää millainen ajatusmaailma syntyy ihmisessä, joka on kaksi-vuotiaasta asti kasvatettu uskomaan, että hän on kaikkien muiden yläpuolella. Ennen kommunistien kymmenvuotista uudelleenkoulutusta kirjan sivuilla näkyy ihminen, joka ei juurikaan ymmärrä todellisen maailman tai toisten ihmisten kärsimyksistä yhtään mitään. Vaikka Pu Yi saikin opetusta buddhalaisuudessa, filosofioiden teoria ja käytäntö osuivat harvoin yhteen hänen elämässään ennen kuin hän oppi ymmärtämään millaista kaikkien muiden elämä on.

Saman aikaisesti varsinkin kirjan loppupäätä lukiessa herää mielessä epäilys siitä kuinka todellinen Pu Yin lopullinen elämänkatsomuskaan on. Jos uskoo kirjaa sellaisenaan, saa vaikutelman täydellisestä kommunistisesta kansalaisesta eli yksi oppi on vaihtunut toiseen. Jos epäilee kirjaa osaltaan propagandistiseksi, jää todellinen mies yhä piiloon. Lukijan on kuitenkin mahdotonta sanoa kumpi vaihtoehto olisi totta, joten ajatukset jäävät vain epäilysten tasolle. Niitä kuitenkin lisää se, että Pu Yin elämän loppuosa käydään läpi hyvin lyhyesti ja kaikki ne vaikeudet, joita kymmenen vuotta vangittuna viettänyt henkilö pakostakin kokee, jäävät täysin ilman mainintaa. Kieltäydyn uskomasta, että Pu Yi, joka ennen joutumistaan vangituksi ei ollut koskaan edes pukenut itseään, on noin vain voinut sopeutua elämään sekä vapaana että tavallisena ihmisenä, vaikka hänet kuinka olisi vankilassa opetettu uusille tavoille.

Kaikesta huolimatta kirja oli todellakin mielenkiintoista lukea ja sisälsi kiinnostavaa historiallista tietoa, joten suosittelen sitä lämpimästi.