Tämä yli 500-sivuinen järkäle sisältää uusia novelleja fantasian parhaimmilta, niin vanhoilta tutuilta kuten Gene Wolfe ja Orson Scott Card, kuin uudemmilta kirjoittajiltakin. Kaikki ovat erinomaisesti kirjoitettuja ja vaikka minun on pakko olla samaa mieltä Green Man Reviewn kanssa siitä, että väitteestään huolimatta vain pari kirjan tarinoista oli todella erikoisia, kokonaisuutena teos oli todella laadukasta ja viihdyttävää luettavaa.

Sana fantasy kirjan kannessa tosin johti ainakin allekirjoittanutta harhaan sikäli, että moni kirjan tarinoista oli fantasiaa vain aivan sanan absoluuttisesti laajimman määritelmän mukaan. Noin kaiken kaikkiaan genre-rajat meinasivat paukkua moneenkin suuntaan (esim. Joyce Carol Oatesin Six Hypotheses olisi ollut aivan kotonaan kauhutarinoiden seassa...), mutta sen antaa anteeksi, koska joukkoon ei mahtunut yhtäkään oikeasti huonoa tarinaa. Vähän matkimista ja trendien seuraamista sen sijaan kyllä löytyi, sillä nyt kun Neil Gaiman on kirjoittanut lastenkirjoja, muiden on mentävä perässä. Neil Gaiman itse sen sijaan oli kirjoittanut kokoelmaan tarinan lastenkirjoista.

Tästä huolimatta tosi asia on, että jos minun pitäisi luetella suosikkini kirjan 29:n tarinan joukosta, joutuisin kertomaan niistä kaikista. Mieleenpainuvimpiin voin silti lukea Neil Gaimanin jo mainitsemani The Problem of Susan, jossa mietitään mitä kaikkea lastentarinoiden taustalla on, Harry Turtledoven Coming Across, joka antaa aivan uuden näkökulman ikuiseen elämään, Peter Schneiderin Tots, joka on kertakaikkisen pelottava ja Janny Wurtsin Blood, Oak, Iron, joka on fantasiaa todellisilla ihmisillä.

Novellit ovat monesti aliarvostettuja, varsinkin kun lätäkön tältä puolen ei löydy lehtiä, joissa niitä julkaistaisiin viikottain tai kuukausittain. Toisaalta, kun tämäntapainen novellikokoelma sitten pääsee Eurooppaan asti, laadusta voi olla aivan varma. Nämä tarinat ovat kirjallisuutta parhaimmillaan.

Sarrantonion kotisivut

Toinen mielipide @ Bookslut

Kolmas mielipide @ Green Man Review