Legendaariseen intiaaniprinsessaan perustuva tarina kertoo kuinka Amerikkaa valloittamaan tullut tutkimusmatkailija John Smith rakastuu intiaanityttöön ja mitä kaikkea siitä seuraakaan.

Pocahontasissa on pari piirrettä, joista erityisesti pidän. Ensinnäkin sankaritar on kerrankin aikuinen nainen eikä juuri aikuistuva tyttö. Pocahontas on jo kokenut nuori nainen, joka tuntee itsensä ja tietää mielipiteensä, ja häneen on helppo samaistua. Toisekseen tarina sisältää myös viestin siitä, kuinka me olemme osa luontoa, joka näinä päivinä on muuttumassa yhä tärkeämmäksi. Ja viimeisenä (spoileri!), tarinan lopussa rakastavaiset eivät jääkään yhteen elämään onnellisina elämänsä loppuun asti, mikä tekee siitä paljon todellisemman oloisen.

On elokuvassa tietenkin myös pari huonompaa kohtaa. Sen todellinen notkaus liittyy samaiseen loppuun (spoileri!), jossa luudista haavoittunut John Smith lähetetään Englantiin parannettavaksi. Ottaen huomioon merimatkan pituuden, hän olisi joko parantunut tai kuollut omillaan ennen kuin laiva pääsi perille ja henk koht en olisi luottanut Eurooppalaiseen lääketieteeseen juuri ollenkaan noihin aikoihin...

Silti, hahmot ovat hyvin kirjoitettuja, tarina toimii suurimman osan aikaa, ääninäyttelijät ovat erinomaisia ja sekä musiikki että animaatio todella korkeatasoisia, joten lopputulos on erinomainen elokuva.

IMDb:ssä

Suomenkielisessä Wikipediassa

Englanninkielisessä Wikipediassa

Alkuperäisestä Pocahontasista