Vain nelisenkymmentä minuuttia pitkä ja neljästä osasta koostuva Saludos Amigos oli ensimmäinen Disney'n kooste-elokuvista. Elokuva sai paljon tukea USA:n silloiselta hallitukselta osana Rooseveltin "hyvä naapuri" -politiikkaa, joka tähtäsi Etelä-Amerikan suhteiden parantamiseen. Etelä-Amerikkaan sijoittuva ja sitä esittelevä elokuva sai paljon suosiota niin koti- kuin ulkomaillakin ja suosio johti toisen, pidemmän elokuvan, The Three Caballerosin, valmistumiseen kolme vuotta myöhemmin.

Näin vuosikymmeniä myöhemmin elokuvan kolmesta osasta ainoastaan viimeinen, joka esittelee mieleenpainuvan José Cariocan hahmon, on oikeasti huomion arvoinen. Muut osat ovat lähinnä perinteisiä lyhyt-animaatioita, joista ei saa juurikaan uutta enää irti. Viimeinen osa sensijaan on selkeästi jo samaa sarjaa kuin tätä elokuvaa seuranneet viisi muuta musikaalista kooste-elokuvaa.

IMDb:ssa

Wikipediassa