12-osainen 1998 valmistunut animesarja kertoo kolmesta nuorukaisesta, Ryousta, Koujista ja Gawlista, jotka saapuvat tulevaisuudesta suorittamaan tehtävää vuonna 2007. Puoliväliin mennessä ei ole aivan selvinnyt mitä he ovat menneisyydessä tekemässä, mutta luultavasti se liittyy maailman pelastamiseen. Heitä jahtaa tulevaisuudesta tulleet generatorit, jotka pystyvät muuttumaan supervahvoiksi hirviöiksi. Onneksi Gawl on myös generator ja puolustaa kumppaneitaan näiden hoitaessa tiedemies-juttujaan.

Sarjan juoni on kiinnostava, mutta lähtee kovin hitaasti liikkeelle, kun jaksoja tosiaan ei ole kuin 12 kpl. Myöskin sarjan tunnelma on vähän hakusessa, sillä suurimman osan aikaa se tuntuu olevan kevyt romanttinen komedia Gawlin kanssa jatkuvasti tappelevan Masamin, poikien vuokraemännän tyttären, ja Gawlin välillä, mutta aika ajoin sekaan lipsahtaa selkeästi melodramaattisempia pätkiä. Mukaan mahtuu myös pari vakavaa aukkoa, joista toinen on sama vanha pulma muodon muuttajien kanssa: mitä heidän vaatteilleen tapahtuu, kun he yht'äkkiä muuttavat muotoaan ja kasvavat metrin? Toinen ongelma liittyy aikamatkustamisen aiheuttamaan valoilmiöön: eikö kukaan koko kaupungissa muka huomaa ja ala tutkia taivaasta maahan ulottuvia valoilmiöitä, joita ilmestyy harvasen päivä? Itse animaatio on ihan peruskamaa ja jopa pikkaisen vanhentunutta ollakseen peräisin vuodelta 1998.

Lopputulos on ihan ok, mutta pikkasen haparoiva. Itse en juuri välitä romanttisesta kohelluskomediasta, joten ne osat sarjaa melkein saivat minut jättämään asian sikseen, mutta toisaalta, dramaattisempi puoli oli aikalailla mieleen ja kiinnosti kyllä. Positiivista sarjassa oli se, että jatkuvilla taisteluilla ei mässäillä ja niillä on juonellista merkitystä ja jopa ihan järkevä syy, mitä harvemmin näkee. Turha puheiden pitäminen ennen ja jälkeen taistelujen loistaa myös poissaolollaan.

Wikipediassa

Anime News Network