Tämä elokuva tuli arvosteltua jo aikoja sitten, mutta katsoin hiljattain sen uudelleen DVD:ltä ja (kuten hyvän elokuvan pitääkin) se herätti lisää uusia ajatuksia. Päällimmäiseksi jäi tällä kertaa se, kuinka nopeasti elokuva oli ehtinyt "päivittymään". Sen esittämä tulevaisuuden kuva ei oikein tunnu mahdolliselta enää viidenkään vuoden jälkeen, kun ottaa huomioon ympäristön nykytilanteen. Tietotekniikan kehitys kyllä, mutta kulutuksen määrä ja kierrätyksen puute? Not so much.

Mikä ei muuta sitä tosiseikkaa, että nämä elokuvat ovat todella kiinnostavaa katsottavaa. Se, että loppupeleissä melko suorasukaisen juonen ympärille ja sivuille on kyetty kasaamaan niin paljon muuta pohdittavaa, jonka voi joko huomioida tai jättää omaan arvoonsa, on varsin nerokas suoritus ja mahdollistaa elokuvien katsomisen uudelleen ja uudelleen. Niistä löytyy aina jotain uutta huomioitavaa tai jotain, joka vaikutti eri tavalla viime kerralla kuin nyt.