Disneyn versio 1001 yön tarinoista tutusta Aladdinista on juonellisesti melkolailla tuttu jo ensi metreiltä kenelle tahansa, joka sekä tuntee tarinan että tietää miten vanhat tarinat muuttuvat, kun ne tuodaan nykyään valkokankaalle, mutta elokuva on silti yksi suosikkejani, koska se sisältää erinomaista musiikkia ja mahtavia sivuhahmoja. Robin Williams on lampunhenkenä elementissään, animaattorit ovat tehneet uskomatonta työtä tuodessaan mykän ja kasvottoman taikamaton eloon ja kerrankin pahiksella on apuri, joka ei ole täysi tumpelo.
Aladdin sai aikoinaan palkintoja nimenomaan musiikistaan ja se elokuvassa onkin huumorin ohella parhainta antia. Aladdin on oikea musikaali siinä mielessä, että musiikki vie tarinaa eteenpäin ja oikeasti luo tunnelmaa sen sijaan, että se olisi vain ylimääräinen lisä. Olisi vaikea poimia mielikappaletta kaiken joukosta, sillä mukana on useampi todella kiinnostava, hauska ja kokeileva teos, jotka yhdessä taustamusiikin kanssa luovat elokuvaan tunnelmaa ja syvyyttä, joka muuten jäisi arvattavalta juonelta ja melko perinteiseltä pääkastilta uupumaan.
Toinen elokuvan todella hyvistä puolista on sen huumori. Sekä Williamsin lampunhenki että Gilbert Gottfriedin äänittämä Iago ovat erinomaisen hauskoja hahmoja, joiden suusta tulee hauskoja letkautuksia jatkuvalla syötällä.
DVD paketin pettymys oli kuitenkin taustamateriaalien puute. Mukana ei ollut muuta kuin karaokeversiot elokuvan lauluista, kun itse olisin ollut paljon kiinnostuneempi tietämään kuinka paljon lampunhengen papatuksesta oli tulosta Williamsin irroittelusta ja kuinka paljon lisää jäi käyttämättä. Myös taikamaton luominen olisi ollut paljon kiinnostavalpaa kuin laulut, joiden sanat saa ruudulle ihan elokuvan aikanakin, jos mieli on siihen suuntaan kallellaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.