United 93 kertoo 11.9.2001 kaapatun United Airlines -yhtiön lennon 93 tarinan. Koneen kaappaajat aikoivat lentää koneen Washingtoniin, jossa sitä olisi käytetty aseena samalla tavoin kuin New Yorkin World Trade Centeriin kohdistuneessa iskussa. Koneen matkustajat kuitenkin kapinoivat ja kone syöksyi maahan, tappaen kaikki mukana olleet.

Elokuva on pyrkinyt kuvaamaan tapahtumat niin totuuden mukaisesti kuin mahdollista. Kukaan ei tiedä tarkalleen mitä koneessa tuolloin tapahtui, mutta koneen musta laatikko, radiolähetykset ja useat koneesta tehdyt puhelinsoitot valottavat asiaa jonkin verran. Siitä huolimatta elokuvassa on jouduttu käyttämään myös oletuksia ja mielikuvitusta.

Elokuva on mieleenjäävä osaltaan siksi, että sen tietää perustuvan tositapahtumiin ja että sillä ei voi olla onnellista loppua. Sitä tehtäessä on pidetty mielessä hyvinkin tarkkaan se, että elokuvassa kerrotaan tositarinaa ja että kyse ei ole Air Force Onen tapaisesta seikkailusadusta. Elokuvan näyttelijät ovat hyviä alan ammattilaisia, mutta eivät kovinkaan tunnettuja, ja lisäksi mukana on oikeita pilotteja ja lentoemäntiä sekä myös tapahtumiin maankamaralla osallistuneita henkilöitä.

Elokuva on melkein draamadokumentti ennemmin kuin tavallinen elokuva. Se kertoo tarinan, jolla ei ehkä ole aivan niin suurta merkitystä täällä Euroopassa kuin mitä sillä oli ja on USA:ssa, mutta joka on kaikesta huolimatta tärkeä osa maailmamme lähihistoriaa.

IMDb:ssä

Elokuvasta suomenkielisessä Wikipediassa

Elokuvasta englanninkielisessä Wikipediassa