Phil Jimenezin Otherworld kertoo joukosta tavallisia nuoria aikuisia, jotka päätyvät toiseen maailmaan ja saavat kukin uusia voimia. Heidät kiskotaan omasta elämästään, koska uudessa maailmassa on meneillään sota magian maailman ja teknologian vallitseman maailman välillä ja heidän on tarkoitus ratkaista sota. Valitettavasti puolet heistä päätyy toiselle puolelle, puolet toiselle, ja varsin nopeasti käy ilmi, ettei kumpikaan maailma ole se paratiisi, jona sitä koetetaan esittää, tai liikkeellä täysin puhtain mielin.

Sarjan ajatus on kieltämättä mielenkiintoinen ja se yhdistää sekä kyberpunkista että fantasiasta tuttuja elementtejä uudella tavalla samalla, kun se osoittaa, että ruoho on harvoin toisella puolen niin vihreää kuin sitä luulisi. Samalla sarja kärsii kuitenkin nykyään niin tutusta runsauden pulasta. Mukana on niin paljon hahmoja ja elementtejä, ja tarina etenee niin nopeasti, että siitä ei oikein meinaa saada otetta ja lopputuloksesta jää vähän pintapuolinen olo.

Sarjakuvasta Wikipediassa

Artistista Wikipediassa