Mononoke hime on yksi lempielokuvistani ja ei vain animen, vaan kaikkien elokuvien joukosta. Teollistumisen kynnyksellä olevaan Japaniin sijoittuva tarina kertoo muinaisten metsien henkien ja sulattamoa pitävien kyläläisten välisestä kiistasta. Kiistan todistajaksi sattuu Ashitaka-niminen nuorukainen, joka joutuu lähtemään omasta kodistaan jouduttuaan kuolettavasti haavoittuneen metsän hengen kiroamaksi.

Elokuvassa on selkeästi luonnonmukaisuuden puolesta puhuva viesti, mutta eniten pidän siitä, että kumpikaan vastapuoli ei ole täysin oikeassa, eikä täysin väärässä. Sulattamon väki tuhoaa metsää, mutta samalla sen johtaja antaa töitä ja kunnon elämän yhteiskunnan pohjille tahtomattaan päätyneille, jos he vain ovat valmiita tekemään kunnolla töitä. Metsän henget puolustavat kotiaan, mutta eivät hyväksy sitä, että muutos on pakollista ja tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan kaikkialla. Kumpikaan osapuoli ei suostu edes harkitsemaan sopuisaa yhteiseloa, vaikka molemmilla on yhteisiäkin vihollisia. Ashitaka on ainoa, joka ulkopuolisena pystyy näkemään kiistan molempien osapuolien näkökulmasta.

Kun näin taidokkaan tarinan vielä kehystää todella mainiolla animaatiolla ja Joe Hishaishin upealla musiikilla, lopputulos on elokuva, jonka katsoo uudelleen ja uudelleen. Jokaisella sanalla ja eleellä on merkitystä, mutta samalla hahmot ovat aitoja ja reagoivat oman persoonansa mukaan. Loppu on avoin, kuten elämä aina on, ilman varmuutta tulevasta, vaikka isoin haaste juuri sillä hetkellä onkin voitettu.

IMDb:ssä

Wikipediassa