Sainpahan viimeinkin katsottua Teemalta jo aikaa sitten tulleen neliosaisen sarjan Matematiikan historia (Story of Maths). Oli vain kauhea hinku katsoa kaikki neljä jaksoa putkeen ja sopivan ajan löytäminen sille oli sitten ongelmallista. No, joka tapauksessa.

BBC:n tuottama ja Oxfordin yliopiston matematiikan professorin Marcus du Sautoyn esittelemä sarja kertoo nimen mukaisesti matematiikan historiasta. Missä ja miten matematiikka on kehittynyt ja mitä varten. Minua kiinnosti eniten matematiikan kaukaisempi historia ja oli hauskaa kuulla, kuinka matematiikan saloja selviteltiin eri tavoin ihan käytännön tarpeen takia. Tutkimus pelkästään tieteen vuoksi on kuitenkin melko uusi asia, kun sen suhteuttaa koko ihmiskunnan ikään. Kiinnostavaa oli myös kuulla kaikista matematiikan edistysaskelista idässä, jotka länsimainen yhteiskunta koettaa aina unohtaa, jostain kumman syystä.

Lopputulos on hyvin asiantunteva ja kiinnostava dokumentti, joka on tehty erinomaisella laadulla ja jaksoi kiinnostaa minuakin, joka noin vähemmän kiinnostunut matematiikasta kuin monesta muusta asiasta.

Dokumentista Ylen sivuilla

Ohjelmasta BBC:llä

Wikipediassa