Dicovery World -kanavalla esitettävä sarja tutkii pääasiassa toisen maailmansodan tärkeimpiä taisteluja ja niiden etenemistä. Vaikka taustatietoja taisteluiden syistä kyllä annetaan, pääpaino on nimenomaan sotilaallisten toimien etenemisellä.

Kyseiset aiheet eivät yleensä minua juuri kiinnosta, mutta jäin silti katsomaan pari jaksoa, jotka keskittyivät kertomaan Skandinaviassa toisen maailmansodan aikana tapahtuneista taisteluista. On aina kiinnostavaa nähdä ulkopuolinen näkökulma kotoiseen historiaan. Sekaan oli mahtunut pari asiavirhettä (mm. se, että Suomi luettiin jälleen kuuluvaksi Skandinaviaan...), mutta suurimmalta osin tiedot oliva kohdallaan ja dokumentti ihan kiinnostava. Mukaan oli hankittu varsin mukavasti vanhaa kuvamateriaalia ja yleisesti ottaen dokumentti oli hyvin tehty ja kiinnostavasti esitetty.

Wikipediassa