DC Vertigon julkaiseman ja Bill Willinghamin kirjoittama sarjakuva Fables kertoo satujen hahmoista. Kun mystinen vihollinen ajaa heidät heidän kuningaskunnistaan ja taikametsistään tavalliseen maailmaan, henkiinjääneet luovat itselleen uuden yhteiskunnan New Yorkiin. Tämän kirjan tarinat eivät kuitenkaan kerro heidän uudesta elämästään, vaan valaisee monen hahmon menneisyyttä. Tarinassa Lumikki matkaa arabialaisten tarinahahmojen valtakuntaan pyytämään heiltä apua heidän maailmaansa uhkaavaa vastustajaa vastaan, mutta sulttaani ottaakin nokkiinsa siitä, että lähettiläs on nainen ja pitää Lumikkia vankina 1001 päivää ja yötä, joiden aikana Lumikki kertoo hänelle tarinoita omasta ja muiden tuntemiensa menneisyydestä.

Willinghamin Fables on erittäin kiinnostava uudelleen tulkinta monista tutuista satuhahmoista. Tämä päätarinan sivussa julkaistu pieni tarinakokoelma on vielä erityisen maittava taiteensa vuoksi, sillä artistien sekaan mahtuu sellaisia tyylillisesti omaperäisiä nimiä kuin John Bolton ja Charles Vess, joiden kynänjälki on aina kaunista katsella. 1001 Nights of Snowfall on eräänlainen prologi itse Fables-sarjalle ja hyvä paikka aloittaa sarjaan tutustuminen.

Wikipediassa

Fables Wikipediassa

Vertigon sivuilla