Kolmannessa Batman-elokuvassa ohjaajan paikalle vaihtuu Burtonin sijalle Schumacher, Batmanin viitan heittää harteilleen Keatonin sijaan Val Kilmer ja sävy vaihdetaan Millerin Burtonille sopineesta synkästä paletista Schumacherilta paremmin sujuvaan action-purkkaan.
Monet ovat haukkuneet Schumacherin Batmanin aivan lyttyyn verrattuna Burtoniin, mutta omasta mielestäni heidän versionsa ovat niin kaksi eri eläintä, että niiden vertaaminen ylipäätään on ongelmallista. (Schumacherin toinen yritys onkin asia erikseen ja siitä lisää myöhemmin...) Batman-sarjakuvien 70-vuotiseen historiaan mahtuu sekä tämän tapaista että Millerin synkempää materiaalia, joten kumpikin lähestymistapa on yhtä uskollinen alkuperäiselle. Ja jos Batman Foreveriä katsoo vertaamatta sitä Burtonin töihin, käy se ihan hyvin kepeästä kesäleffasta.
Parhainta elokuvassa on ilmiselvästi pahikset. Val Kilmerin Batman jää varsin ilmeettömäksi Keaton jälkeen ja pakollinen romanssi Nicole Kidmanin esittämän Chasen kanssa on - no, pakkopullaa. Robin puolestaan on hahmona aina ollut minulle vähän vieras ja jotenkin outo lisäke, joka ei mitenkään sovi sen synkemmän Batmanin seuraksi, josta pidän eniten. Sen sijaan Jim Carreyn Arvuuttelija ja Tommy Lee Jonesin Kaksinaama ovat todella mahtavia. Carreyn yliampuva komediatyyli ei yleensä uppoa minuun, mutta kaikelle on poikkeuksensa ja tämä on todellakin se. Tommy Lee Jones taas on mielestäni upea teki hän sitten mitä tahansa.
Kolmas Batman-leffa ei ole ollenkaan samaa maata kuin edelliset ja jää siksi heti jalkoihin, jos niitä verrataan. Jos elokuvaa sen sijaan katsoo itsenäisenä yksikkönä ilman sen ihmeellisempiä vertailuja, se on hauskaa räiskettä koko perheelle ja sisältää pari vallan mainiota roolisuoritusta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.