Lempikirjailijani Neil Gaimanin saman nimiseen kirjaan perustuva elokuva kertoo Coraline Jones -nimisestä tytöstä, jonka perhe muuttaa asumaan uudelle seudulle. Coralinen vanhemmat ovat kiireisiä, hänellä ei ole uudella paikkakunnalla ystäviä ja naapurit ovat kaikki vähän erikoisia. Niinpä ei ole ihme, että kun Coralinelle tarjoutuu mahdollisuus matkustaa toiseen maailmaan, jossa hän tapaa toisen äidin ja isän, jotka ovat kaikkea mitä hänen oikeat vanhempansa eivät ole, koko ajatus tuntuu erittäin houkuttelevalta...
Elokuva on tehty käyttäen nukkeanimaatiota, kuten Selickin aikaisempi suosikkiohjaustyö Nightmare Before Christmas, mutta yhtäläisyydet jäävät samaan tekniikkaan. Itse asiassa Selick animaattoreineen on vienyt nukkeanimaatiotekniikkaa harppauksin eteenpäin voidakseen toteuttaa elokuvan haluamallaan tavalla ja ensisilmäyksellä jälkeä on vaikea erottaa tietokoneanimaatiosta. Kun uskomattoman taitavaan animaatioon ja erinomaiseen ääninnäyttelyyn yhdistetään niinkin mainio tarina kuin mitä Neil Gaimanilta voi odottaa (ja Coraline onkin saanut useita eri palkintoja), lopputulos on yksi parhaimmista elokuvista, jonka olen pitkään aikaan nähnyt.
Elokuvateattereissa Coraline esitettiin 3D:nä, mitä valitettavasti en ehtinyt näkemään. Käsittääkseni tekniikkaa käytettiin pitkälti erottamaan tarinan kaksi eri maailmaa toisistaan eli todellisena tarinan kerronnan välineenä, eikä vain uutuuden vuoksi. Tehokeino oli varmasti mainio, mutta sama onnistuu kyllä mainiosti eri maailmojen väriskaaloilla ja 3D-kokemus on niin uusi, että se olisi saattanut vaikeuttaa tarinan seuraamista. Itse koin perinteisen 2D:n aivan riittävänä ja nautin suunnattomasti, kun Selick kumppaneineen toi ruudulle Gaimanin päästä peräisin olevat ilmestykset, jotka ovat aina lähellä todellisuutta, mutta hitusen sen ulkopuolella.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.