Jim Butcherin Dresden Files -sarjan kolmannessa osassa lukija tapaa ensi kertaa Dresdenin vanhan ystävän Michael Carpenterin, joka on pyhitetyn miekan Amoracchiuksen kantaja. kahdestaan he koettavat pitää tilannetta hallinnassa, kun koko Chigaco tuntuu menneen sekaisin. Kummituksia tuntuu ilmestyvän joka kolosta ja yksi erityisen vahva sellainen näyttää jahtaavan nimenomaan Harrya ja Michaelia. Pystyvätkö he suojelemaan itseään ja ystäviään, kunnes saavat selville mistä oikein on kysymys?

Sarjan kolmannessa osassa ei ole enää tarve esitellä perusasioita, joten kirjassa sukelletaan jälleen syvemmälle Dresden-maailman toimintoihin. Myös Harryn menneisyydestä paljastuu uusia puolia, kuten hänen suhteensa Neverneverin Leanansidheen. Ensimmäistä kertaa kirja myös jää lopussa tavallaan kesken, sillä vaikka kyseinen tapaus on selvitetty, sen seuraamukset ovat vasta edessä ja tulevat aiheuttamaan ongelmia pitkäksi aikaa.

Sarja on todellakin päässyt siis vauhtiin ja juoni alkaa ottaa pidempi aikaisen sarjan piirteitä, jossa kirjoja ei enää voi pitää täysin itsenäisinä tarinoina. Toisin kuin monissa pitkissä fantasia-sarjoissa, joissa kirjojen välillä on hädin tuskin taukoa, Butcher pitää pidemmän juonen jyväsistä huolimatta kirjat melko itsenäisinä, joten vaikka niitä ei voikaan lukea erillään edellisistä, jokainen kirja sisältää kuitenkin selkeän lopun harmittavan cliff hangerin sijaan.

Lisäksi, vaikka sarjaan luonnollisesti ilmestyy uusia hahmoja vanhojen tuttujen lisäksi, ainakin toistaiseksi Butcher on pitänyt kunkin yksittäisen kirjan "näyttelijäkaartin" järkevissä lukemissa. Tarinat keskittyvät nimenomaan Harryn ympärille, eivätkä lähde turhaan harhailemaan (se, että kirjat on kirjoitettu Harryn näkökulmasta minä-perspektiivissä auttaa suunnattomasti). Näin ei pääse syntymään tiilisikivifantasian ainakin allekirjoittaneesta ärsyttävintä ominaisuutta eli sitä, että lukija joutuu lukemaan sivutolkulla ja joskus kirjatolkullakin hahmoista, joista ei varsinaisesti ole kiinnostunut. Tarina pysyy kasassa ja yhteen kirjaan ei ole ahdettu liikaa uutta, joten ne eivät käy liian raskaiksi, mutta jaksavat silti kiinnostaa.