Ylen Prisma-dokumenttisarjassa esitetty kaksiosainen dokumentti kertoo uusimmasta tutkimuksesta neandertalinihmisen geenikoodiin. Sarjan ensimmäinen jakso keskittyi kertomaan miten neandertalin ihmisen DNA:ta saatiin ylipäätään eristettyä ja toinen jakso antaa alustavia tuloksia luetun genomin analyysistä. Koko ajan kerrotaan myös muuta tiedossa olevaa kyseisestä kadonneesta ihmislajista.

Dokumentti oli hyvin tehty, mutta olisin kaivannut enemmän tietoa ja analyysiä geeneistä. Valitettavasti tutkimus on vasta aluillaan, joten tämä osa jäi hieman heikoksi. Mahtui mukaan sentään joitakin kiinnostavia yksityiskohtia, kuten se, että neandertalilaiset ovat hyvinkin voineet sekoittua nykyihmisen kanssa ja että heillä oli sama puhegeeni kuin meillä. Erään dokumentissa olleen tiedemiehen puheet nykyihmisen ja neandertalinihmisen sekoittumisen tärkeydestä taisivat kuitenkin mennä liioittelun puolelle, sillä neandertalinihminen esiintyi vain Euroopan alueella, joten jos meillä on heidän geenejään, niitä tuskin on kaikilla. Esim. voi hyvinkin olla, että neandertalilaisen geenejä esiintyy vain valkoisilla eurooppalaisilla, eikä ollenkaan afrikkalaisilla.

Joka tapauksessa odotan innolla mitä kaikkea neandertalilaisen genomin analyysistä paljastuu.

Ylen sivuilla

National Geagraphicin sivuilla