Aikoja sitten ostamani paketti alkuperäiskielisiä Marvel-lehtiä on odottanut sopivaa lukuhetkeä ja nyt se sitten sattui eteen.

Marvelin 2099-sarjat ilmestyivät alunperin 1990-luvun alussa ja sijoittuvat nimensä mukaisesti vuoteen 2099. Dystopisessa tulevaisuudessa nykyhetken Marver-sankarien perilliset alkavat nousta valtavien yritysten hirmuvaltaa vastaan... X-Men 2099 oli myöhäisempi lisä ja aloitettiin fanien pyynnöstä, kun sarjan tarinat olivat vielä suosittuja. Kokonaisuudessa sitä julkaistiin vain 35 lehteä, joten lukematta tässä jäi vain viimeinen kolmannes.

Täytyy sanoa, että vaikka olenkin todellinen fani mitä tulee Spider-Man 2099:n ja erityisesti Ghost Rider 2099:n, X-Men 2099 ei erityisesti napannut. En ole koskaan ollut erityisen innostunut ryhmistä kertovista sarjoista, koska hahmoja on liikaa ja siksi aikaa yhden tietyn hahmon kehitykselle jää kovin vähän. Tässä tapauksessa hampaan koloon jäi myös kahden tärkeän hahmon kehityksen samankaltaisuus, joka toi tarinaan turhankin paljon toiston makua. Ajatus on hauska, mutta tarina olisi kaivannnut hiomista.

Piirrosjälki ei juuri eroa Marvelin perusjäljestä yleensä. Mukana ei ole juurikaan tunnettuja nimiä ja suurimman osan aikaa piirrosjälki on ammattitaitoista, tyylillisesti Marvelia, mutta melko mitään sanomatonta. Yhtä artistia ei juuri erota toisesta ja mikään ei varsinaisesti pistä silmään, sen enempää hyvässä kuin pahassakaan.

Wikipediassa

Marvelin sivuilla