History Channel -kanavalla esitetty dokumentti keskittyy vuoden 1918 influenssaepidemiaan. Tauti sai lisänimen espanjantauti (the Spanish flu), koska Espanja, joka pysyi neutraalina Ensimmäisessä maailmansodassa, ei sensuroinut tietoja taudista ja sen etenemisestä uutisissaan, mikä antoi aluksi vaikutelman, että maa kärsi taudista pahiten. Todellisuudessa yksikään maa ei säästynyt influenssa-aallon seurauksilta, joskin joillakin alueilla viruksen vaikutus jäi pienemmäksi kuin toisilla.

Hyvin tehty ja aiheeseensa vakavasti suhtautuva dokumentti kertoo erinomaisesti ensimmäisen historiallisen influenssa pandemian tarinan ja auttaa myös ymmärtämään miksi aiheeseen tutustuneet tutkijat pelkäävät uutta pandemiaa. Se myös muistuttaa, että espanjantauti muuttui kuolettavaksi vasta toisen aallon yhteydessä. Virusten mutaatioita on mahdoton ennustaa, joten nyt melko harmiton virus voi yllättäen muuttua tappavaksi. Siksi täytyykin sanoa, että vaikka jälkikäteen vaikuttaisi silti, että paljon puhuttu sikainfluenssa ei ollutkaan niin paha kuin pelättiin, itse olen tyytyväinen siihen, että asiaan suhtauduttiin vakavasti. Tällä kertaa oli onnea; ensi kerralla voi olla toisin.

Taudista History Channelin sivuilla

Suomenkielisessä Wikipediassa

Englanninkielisessä Wikipediassa