Snoopy's Reunion on 34:s Tenavat tv-spesiaali ja täytyy sanoa, että hieman pettymys. Tarina kertoo Ressun tarinan kokonaisuudessaan, mitä ei aikaisemmin ole tehty. Toki tiedossa on ollut kaikenlaista Ressun menneisyydestä Daisy Hill Puppy Farmilla, hänen sisaruksistaan ja siitä, että Jaska Jokunen ei ole Ressun ensimmäinen omistaja, mutta tässä käydään koko homma alusta loppuun. Valitettavasti näin pitkä tarina viekin sitten koko animaation, joten vaikka tarina onkin herttainen ja mukava, Tenavista tuttu huumori uupuu kokonaan. Lisäksi elokuvassa rikotaan yhtä Tenavien perusoletuksia eli sitä, että aikuiset eivät puhu, eikä heidän kasvojaan näytetä. Kaiken päälle alkuperäistä tarinaa muutettiin hiukan, sillä sen sijaan, että Jaskan vanhemmat olisivat päättäneet koiran hankkimisesta, kuten ennen on kerrottu, tässä Jaska itse saa päähänsä hankkia itselleen koiran.

Lopputulos on siis ihan herttainen elokuva, joka varmasti sopii lapsille ja miksei lapsenmielisillekin, mutta ei oikein istu Tenavat-spesiaalien joukkoon, koska niissä ja itse sarjakuvassa viehättävä huumori puuttuu. Olo elokuvan katsomisen jälkeen oli kuin olisi katsonut minkä tahansa lasten puolituntisen, kun vanhemmat Tenavat-spesiaalit iskevät huumorillaan niin aikuisiin kuin lapsiinkin.

IMDb:ssä

Wikipediassa