Hitaasti etenevää Vagabond-sarjaa on mukavampi lukea pidemmissä pätkissä kuin vain yksi kirja kerrallaan. Tarina alkaa edetä ja päähenkilö, legendaarinen Miyamoto Musashi kehittyä nyt, kun sarja on edennyt pidemmälle. Tarinassa on lisäksi pari sivujuonta, jotka seuraavat Musashin lapsuuden ystävien kohtaloita, joista toinen harmittaa minua jonkin verran ihan siksi, että kyseinen hahmo ei ole erityisen mukava. Silti, sivujuonteita on varsin vähäsen ja pääpaino on varsinaisessa tarinassa.

Inoue osaa käyttää hyvin hyväkseen ajoittaisia piirostyylin vaihdoksia lisäefektin luomiseksi. Muuten taide on jo niin kovalla tasolla alunperinkin, että erityisempää muutosta kirjasta toiseen ei voi huomata. Jatkuuvuden kannalta tämäkin on ihan hyvä juttu. Suurin osa hahmoista on vaikuttanut varsin yksitahoisilta päähenkilöä lukuunottamatta, mutta toisaalta vain pari sivuhahmoista on esiintynyt tarinassa yksittäistä kohtausta pidempään ja keskittyminen visuaalisuuteen taistelukohtausten kohdalla tarkoittaa sitä, että tarina tosiaan etenee tavallaan varsin hitaasti. Onhan yhdeksän kirjan aikana aikaa kulunut melkolailla, mutta suurin osa siitä on sivuutettu tarinan kerronnassa ja sen sijaan hienosti kuvitetut taistelukohtaukset vievät suurimman osan sivutilasta.

Vagabond on hieno ja kiinnostava sarja, mutta olen yhä sitä mieltä, että Blade of the Immortal tai Lone Wolf & Cub on parempi...

Edelliset osat